perjantai 3. tammikuuta 2014

Uudenvuodenlupauksia



Tämä muuttui aivan itsestään roskaksi. 

Vaikka kohta kolme päivää on tätäkin armon vuotta kulunut, ehtii vielä hyvin tehdä uudenvuodenlupauksia. Minä tein sellaisen jo viime vuoden lopulla; keräisin joka päivä yhden roskan lähiympäristöstä. Jonkin aikaa sujauttelin vanhaan kenkälaatikkoon päivittäin löytämiä pikku aarteita, kuten tupakansytyttimiä, rahoja, muovileluja jne., mutta kohta minua alkoi turhauttaa. Jos haluaisin teollani parantaa maailmaa, tai edes Limassolia, pitäisi minun perustaa oma kaatopaikka. Roskat ovat nimittäin aivan liian isoja.


Tässä ensimmäinen uudenvuodenlupausehdotus.
I Jos lakkaan tarvitsemasta jotakin tavaraa, esim.  autoa tai huonekalua, huolehdin, että se joko kuljetetaan romuttamolle, kaatopaikalle, tai kierrätetään.

Kierrätystä

Onko täällä kaatopaikkoja? Ainakin monet rakentamattomat alueet muistuttavat kaatopaikkaa. Kuten tämäkin naapuritonttimme. 


Myös jalkakäytävillä on tavaroita, jotka eivät kuulu sinne.


II En parkkeeraa jalkakäytävälle, enkä paikkoihin, joissa parkkeeraus on kielletty. 


Jalkakäytävällä olevien roskalavojen päälle on jäänyt kissa ottamaan päiväunia. Kulkukissat eivät mielestäni kuulu siistiin kaupunkiin, joka Limassolista on näiden uuden vuodenlupausten myötä pikku hiljaa tulossa. Kissat toki ovat söpöjä. 


Mutta jos haluaa hoitaa kissoja, voi hommata oman ja huolehtia siitä kotonaan, eikä tyydyttää hoivaviettiään laittamalla päivittäin ruokakuppia apartementin oven eteen. Patiolla kurnivat, ruokkijan lomamatkan päättyessä nälkäiseksi jääneet, pikaruokaa kerjäävät kulkukissat eivät minusta ole kivoja. 

III En ruoki kulkukissoja, varsinkaan alueilla, joilla se on kiellettyä.

Tehdä päätös on eri asia kuin noudatta kieltoja. Kielloilla kun ei täällä tunnu olevan paljoa merkitystä. Tai sitten ne tulkitaan tällä tavalla.

Vain parkkeeraus kielletty.

Mutta tähänhän tulee nyt muutos. Jos sinulla kertyy päivittäin paljon roskaa, hommaa roskalaatikko.
IV Hommaan roskalaatikon, enkä jätä roskapusseja kadulle.


Vihon viides, nuoremmille. Täytyyhän heidätkin ottaa huomioon. Kohta nimittäin mummot heiluvat täällä spraypullojen kanssa. 


V En töhri paikkoja ilman lupaa. 
Ja nyt en siis tarkoita luvallisia graffiteja, jotka voivat olla hienojakin taideteoksia.
Olisikohan jo tarpeen perustaa kansalaisopistoihin GAG (golden age graffit)-kursseja, joilla mummot saisivat spreijata luvan kanssa? -Virkkaavat mummot ovat nimittäin huolestuttavasti alkaneet hävitä katukuvasta.

 Mummo moolilla.

2 kommenttia:

ELK kirjoitti...

makee toi pyykkitelineaita!! :) i like.

cake kirjoitti...

Joo, tosi hieno. :)