maanantai 30. joulukuuta 2013

Olet tässä



Uudenvuodenaattona 2012

Olet tässä. Näin sanotaan opastaulussa. Ei ole hyvä jäädä liiaksi harhailemaan menneissä. Mutta moni meistä käy varmaankin jollakin tavalla läpi kulunutta vuotta. Joillakin siihen kuuluu sairautta, joillakin kulunut vuosi on onnellisten perhetapahtumien merkkivuosi. Itselläni pyörii mielessä viime vuodenvaihde. Poika sairaalassa. "Jos osumme tuohon verisuoneen, on se varma kuolema". Kirurgin kylmät sanat ennen leikkausta. Itkemme, rukoilemme, hyvästelemme ja sanomme toisillemme niitä sanoja, joita pitäisi joka päivä sanoa. Seison sairaalan ovella pois lähdössä, poika tulee vielä kerran kaulaan ja sanoo ihanimmat sanat ikinä.

Sitä vain kantaa mielessään kaikkea tapahtunutta. Halusipa tai ei. -Kuten sitäkin, että kun  MyMall:ssa käydessäni viimein löysin vaatekappaleen, joka mahtui kunnolla päälleni, luki merkkilapussa:


Jokainen uusi päivä on suuri lahja. Uskon, että ensi vuodesta tulee hyvä! Ei se, että saa haluamansa, vaan se, että haluaa saamansa. Näin on joku viisas sanonut. Yritän soveltaa tätä myös siihen puseroon, joka lopulta mahtui päälle. :)
 
Oikein hyvää uutta vuotta jokaiselle!

En malta vielä lopettaa. Päiväkirjasta löytyi seuraava merkintä vuoden takaa:
 Iltarukous tällä kertaa Taysissa. ”Anna meille  enkeleitä”
Sopii tähänkin vuoden vaihteeseen. 

Niin, ja kiitos niistä enkeleistä!

Ei kommentteja: