Puolivälin pöhköilyä ja pähkäilyä

Viime yönä, juuri nukahdettuani, kuulin unen läpi, kuinka joku koputti oveen. En tajunnut, mitä kello on. Ihmettelin vain, että mitähän remonttia tulevat lauantaiaamuna tänne tekemään. Onhan tässä pitkin viikkoa tehty jo kaikenlaisia korjaushommia, kuten uuni- ja vesipumppuremontti. Ehkä siksi näin puoliunessa, miten master seisoo oven takana työkalupakki kädessä ja apupoika yrittää piilotella tikkaita tämän selän takana. Mutta nyt asioiden olisi pitänyt olla hyvällä tolalla. Jopa autokin on huollettu, tai ainakin takarengas vaihdettu. Tosin siitä ei ollut hyötyä. Päinvastoin, tulee ylimääräistä hommaa vain vaihtaa vanha rengas takaisin. Laakereissa se vika taisi olla. No, sen kuulee sitten kun auto tulee korjaamosta.

Mutta oveen siis koputettiin. Ja pikku hiljaa tajusin, että koputus (tai tässä vaiheessa se oli jo yltynyt ryskytykseksi) kuuluu yläkerran vessan oven takaa. Mies oli erehdyksessä laittanut oven kiinni vessaan mennessään. Ja se jos mikä on tällä saarella huono homma. Ovet ovat nimittäin kosteudesta niin turvoksissa, ettei niitä enää saa auki. Ainakaan helposti. Aika paljon sain ovea rynkyttää, ennen kuin se avautui. Helpotus oli suuri saatuani ukkoni pois huussista.

Mahdollisia vieraitamme ajatellen on sanottava, että on tällä saarella toki niitäkin vessan ovia, jotka eivät jää jumiin. Ja meidänkin yläkerrasta löytyy yksi semmoinen. Ja sen saa jopa lukkoon.
Mutta etten nyt kuitenkaan lupaisi liikoja, niin katsotaan tilannetta lähempänä vielä.

Tänään on ollut tosi lämmin päivä. Yritin kuvitella olevani aurinkolomalla välimeren rannikolla, mutta jaksoin vain puolisen tuntia ottaa aurinkoa.
Linopetran torin tuotevalikoima piti käydä katsomassa.

Suomeksi: Osta, osta.

. 

Illalla lähdimme mieheni kanssa etsimään rantakadulta jotain kivaa kahvilaa. Niitähän on täällä vaikka kuinka paljon. Teekupillisten jälkeen ostimme vielä leivän leipomosta. Mielessä kävi, että pitäisikö muuttaa kaupunkiin. On niin mukava, kun on ihmisiä ja elämää ympärillä kun lähtee ulos. Kaupat ovat lähellä ja ne ovat auki illallakin. No, kaikenlaista sitä haihatteleekin kun on paljon vapaa-aikaa.

                                         

Olemme nyt olleet täällä noin puolet ajasta. Vajaat sata vuorokautta jäljellä. Monenlaisia ajatuksia tulee mieleeni kuvitellessani paluuta Suomeen. Haluanko, että elämä jatkuu siellä samanlaisena kuin ennenkin? Onko jotain, mitä voisin muuttaa? Vai olisiko vain hyvä palata entiseen, tuttuun elämänmenoon? En ole koskaan pitänyt ajattelusta, että ”minulla on vain tämä yksi elämä”. -Että sillä perusteella tehdään ratkaisuja, joista on hyötyä vain omalle itselle. Mutta toisaalta läheisetkin voivat paremmin, jos itse voin hyvin. Joka tapauksessa...

 tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä.

Saa oikein mieluusti kommentoida.