Ensimmäisenä matkapäivänä, eli eilen, ehdimme tutustua Afroditen, rakkauden ja ties minkä jumalattaren
synnyinpaikkaan, jota aiemmalla reissulla ihailimme kauempaa tien varresta.
Paikan nimi on Petra Tou Romiou ja sinne
pääsee koko saaren eteläosan kiertävää Afroditen kulttuurireittiä
pitkin.
Afroditen sanotaan syntyneen täällä meren vaahdosta.
Onhan meillä Suomessakin Lalli ja joulupukki, mutta täällä Kyproksella osataan antiikinaikaiset tuotteet brändätä. On Afroditen nimeä kantavia kulttuurireittejä, hotelleja, golfkenttä, festivaaleja,kukkuloita ja kylpypaikkoja ja ties mitä muuta.
Sanotaan, että jos ui Afroditen kiven ympäri, nuortuu 10
vuotta.
Ensimmäinen matkapäivä alkoi olla lopuillaan ja välillä oli mentävä kotiin nukkumaan. Tänään lähdimme aamupetankin jälkeen jatkamaan matkaa. Nyt
oli ehdittävä kaupunkiin asti, joten aivan joka levikkeelle emme pysähtyneet
ottamaan valokuvia. Oli pidettävä pää kylmänä. Kolme kertaa kuitenkin
pysähdyimme, ennen kuin saavuimme ensimmäiseen kohteeseemme, Kuninkaiden haudalle, Tombs of the
Kings.
Alueelle ei ole kuitenkaan haudattu ilmeisesti yhtään kuningasta, vaan hellenistisen, sekä roomalaisen kauden ylimystöä.
Alueelle ei ole kuitenkaan haudattu ilmeisesti yhtään kuningasta, vaan hellenistisen, sekä roomalaisen kauden ylimystöä.
Haudat on kaivettu kiveen.
On
muuten leppoisaa vierailla turistikohteissa varsinaisen turistikauden
ulkopuolella. Missään ei ole ruuhkaa. Hautuumaallakin oli ihmeen rauhallista.
Jos matkustaa Pafokselle asti, kannattaa käydä satamassa.
Siellä monta ravintolaa, mutta hieman rasittavia sisäänheittäjiä ravintoloiden edessä.
I´m sorry, I´m not hungry just now..
Sää oli hieno,
noin 19 celciusta, eikä tuullut juurikaan.
Seurasimme kalastajien touhuja ja
joimme kahvit ilta-auringon paistaessa.
Päivän lopuksi kävimme uudella Kings Avenue Mall:lla. Jäi
oikeastaan huono omatunto, kun ajatteli kaupungin keskustan pikku liikkeitä. Käykö
niissä enää ketään? Ensi kerralla on mentävä sinne kiertelemään ja
shoppailemaan. Vaikka ei sillä kympillä, jonka ostoskeskuksessa tuhlasin,
kenenkään putiikkia pelasteta. Mutta jos jokainen Pafokselle tuleva turisti sen
kympin tuhlaisi, niin keskusta saattaisi säilyttää liikkeensä ja ravintolansa. Ok?













3 kommenttia:
Jossu, sun kommentti häipyi yhdellä napin painalluksella, kun yritin avata sitä. Sorry! Ei sen pitäisi niin helposti käydä. Kuvia kehuit, kiitos siitä. Mua on alkanut ärsyttää kuvien laatu, toki joskus sattuu olosuhteet sellaisiksi, että kuva onnistuu. Mutta haluaisin paremman kameran ja oppia kuvaustekniikoita. Siinä ehkä uusi harrastus mulle Suomessa :)
Siinä voi olla hyvä harrastus! Muakin joskus kiinnostanut. Sulla on kyl hyviä kuvia ainaskin mun silmiin. Jatka samaan malliin :) -jossu-
Lähetä kommentti