sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Kolomen aaan viikonloppu



Adventtisunnuntai 
 

Profeetta Eliaksen kirkon kello löi iloisesti noin klo 7.48 tänä aamuna. Eikä mennyt kauaa, kun seinänaapuri alkoi pestä pyykkiä. Tiedättehän. -Kun laakerinsa menettänyt kone linkoaa kiviseinää vasten. Laula siinä sitten Hoosiannaa.

Mutta aurinko paistoi, linnut liversivät ja minä nautin ensimmäisen murukahviannokseni jo ennen kuin  suntio kapusi kirkon tornista alas. Tai, mistä minä tiedän, kuka niitä kelloja soittaa. Mutta ei se ainakaan automaattinen systeemi voi olla, sillä kukaan ei ehtisi ohjelmoida aikoja uusiksi joka päivä. 


Agia Napa





Eräs Agia Napassa asuva nainen kertoi eilen, että muutettuaan -80 -luvulla paikkakunnalle, se oli pieni kalastajakylä, jonka mökkien edustoilla mummot virkkasivat päivisin. Nyt se on Kyproksen suosituin rantalomapaikka. Erään matkatoimiston sivuilla sanotaan: "Ei ole liioittelua väittää, että Agia Napan luostaritoria (keskellä kylää) ympäröivällä alueella on Euroopan vilkkaimpiin kuuluva yöelämä heinä- ja elokuussa."  Toinen jatkaa, että " Jos meiltä kysytään, Ayia Napa sopii kaikille". Selvästikään kumpikaan matkatoimisto ei halua kaltaisiani, lähes viisikymppisiä hartaita rouvia asiakkaikseen. -Koska valittaisimme koko ajan.


Kaupunki on ensi katsomalta kuin iso ostoskeskus krääsäliikkeineen ja ravintoloineen. Mutta on siellä se luostari, joka varmasti olisi näkemisen arvoinen paikka. Ja paljon kehutut hiekkarannat. Mutta talvella siitä tulee aavekaupunki. Silmämääräisesti arvioituna yli puolet liikkeistä on suljettu, osa kaiketi lopullisesti. Vähiten haluaisin kuitenkin asua siellä heinä- elokuussa.


Oli työn takana löytää kylästä lauantaipäivänä auki oleva ravintola, mutta vaiva kannatti. Ei siksi, että ruoka olisi maistunut erityisen hyvälle (ei se pahaakaan ollut, mutta jätti penseäksi), vaan siksi, että palvelu oli hyvin ystävällistä. Ja osasivat kysyä suomeksi, että iso vai pieni. Limsa siis.


Agios Athanasios

Limassolin alueeseen kuuluva kunta, Agios Athanasios, näytti iltahämärissä erittäin viehättävälle. Siellä on komea kunnantalo (häämöttää joulukuusen takaa, mutta en minä siksi tätä kuvaa laittanut, vaan tuon lämpötilan takia) ja aktiivisia kuntalaisia. Olivat järjestäneet ison happeningin kunnantalolle adventin kunniaksi. Tai minkä lie kunniaksi, mutta joka tapauksessa jouluvalot sytytettiin, kunnanjohtaja puhui, kuoro lauloi. Siinä vaiheessa kun meno ei enää muistuttanut vähääkään Jerusalemin pääsiäisjuhlia, köpöttelimme pimeässä autolle ja ajelimme kotiin päin. Alue oli maisema-arkkitehtonisesti (vai miten se kuuluu sanoa) tosi mielenkiintoinen ja vaikuttava. Mutta koska en saanut pimeässä kunnon kuvia, lopetan tähän. 


Joka tapauksessa mieliinpainuva oli tämä adventtiviikonloppu. Kotonakin alkoi tuntua siltä, että on joulukuu, kun sytytimme kynttilät ja Ikeasta ostetut jouluvalot, katsoimme areenasta Tonttu Toljanterin ja kuuntelimme you tubesta joulumusiikkia. Parasta päivässä oli kuitenkin päiväkahvit ystävien kanssa.


Ei kommentteja: