torstai 19. joulukuuta 2013

Le vent Home ja muuta hysterisoivaa.




Koto-Suomessa olette jo viikko kaupalla lukeneet joulumainoksia ja lelukauppojen kuvastoja, jotka muistuttavat lähestyvästä joulusta. Meillä kun ei ole postilaatikkoa, niin on tyytyminen Ikean adventikynttilöihin,
joita katselemme iltaisin.


Päivän pimetessä syttyvät myös lukuisat jouluvalot kaupungilla
 muistuttamaan ihmisiä lähestyvästä juhlasta. -Kulutusjuhlasta.


Kaupat ovat täynnä kaikenlaista joulukrääsää.


Ja kahvilat on somistettu jouluteemaan.



Ei siis ole ihme, että tänäkin vuonna lankean joululahjahysteriaan, vaikka kuinka vakaasti ajattelen, että joulunaluspäivänsä voisi viettää leppoisamminkin kuin kiertelemässä kauppoja. Uhrasin asialle puoli päivää ja täytyy tunnustaa, että nautin. Ei ole pakko mennä kauppakeskuksiin ja marketteihin. Vanhan kaupungin kujilla joutuu vähän kävelemään lahjalöytöjensä eteen,
 

mutta vastineeksi saa kokea hauskoja elämyksiä. Ja löytää kivoja putiikkeja.



 
Le Vent Home on juuri avattu, persoonallisia käsitöitä myyvä liike vanhan kaupungin tuntumassa. Liikkeessä myydään eri henkilöiden valmistamia tuotteita. Ja ostokset pakataan kauniisti, mikäli sattuu olemaan aikaa. Nyt sitä oli koska jouduin hakemaan käteistä aika kaukaa. Täällä ei käynyt pankkikortti.


Se, ettei omista postilaatikkoa, ei tarkoita sitä, etteikö postia silloin tällöin tulisi. Tätä kirjoittaessani pörähti skootteri pihaan ja keittiön oven edestä löytyi mainos! Jippii! -Mikä parasta, emme taida tänäkään jouluna jäädä ilman kinkkua.


Sika. Se meille joulun tuo?
 

3 kommenttia:

Jossu kirjoitti...

Täällä Suomessa on jouluhärdelli todellakin huipussaan! Ja mainoksia pukkaa alvariinsa. Joululahjat on pakattu ja kortit lähetetty, vielä isännän suvun pikkujoulut edessä.Sitten hiljentyminen omaan jouluun. Mukava lukea blogiasi!
-jossu-

cake kirjoitti...

Kiitos kommentista! On aina niin mukava laittaa kortteja ja vähän lahjojakin. Ihanaa joulua sinnekin!

Jossu kirjoitti...

Kiitos! :)