Siinä, että on käynyt Ikealla, ei ole myöskään mitään erikoista. On kuitenkin huomionarvoisaa,
että minulla meni siellä tällä kertaa vain noin 6 € rahaa.
Makarios Avenue.
Loppupäivä jääkin sitten henkilöhistoriani lukuun: Muita
outoja tempauksia.
Olimme pikku porukalla Nicosiassa Makarios Avenuen
joulukadulla laulamassa suomalaisia joululauluja. Se oli hauskaa! En muuten ole
koskaan ennen soittanut seisaaltaan. Pystykomppaus se vasta mukavaa oli.
Sylvian joululaulu Nicosian joulubasaarilla keyboardilla säestettynä on kokemus,
joka ei nyt erityisen liikuttava ollut, mutta jää kyllä mieleen. Samoin kuin
erään miehen kommentti. Hän oli jotenkin vaikuttuneen oloinen ja
sanoi tähän tapaan, että ”Tämä on sitä oikeaa (joulu)musiikkia”. Ei minusta ollenkaan
pieleen mennyt luonnehdinta, jos ajattele suosituimpien suomalaisten
joululaulujen säveltäjänimiä; Sibelius, Madetoja, Collan... Uskon, että jotain joulun sanomasta tunkeutuu
sieluun musiikin avulla ilman sanojakin. Tai siis ilman, että ymmärtää sanoja.
Kotiin tultua iltatee, Toljanteri ja koskettavia muistoja. Pojalle tuli autossa käydystä keskustelusta mieleen tilanne
viime keväältä. Tajunnan taso oli tuolloin syöpähoitojen ja romahtaneiden veriarvojen takia niin hämärtynyt, että poika on unohtanut, tai tuskin on koskaan kunnolla tajunnutkaan, että meillä kävi kylässä sukulainen Australiasta. Mutta nyt poika yhtäkkiä
muistaa. Kaukaisen vieraan käynti sairasvuoteen äärellä palaa mieleen.
Käykää ihmiset sairaiden ja heikkojen luona. Muistutan tätä
samalla itselleni, ja mieltäni riipaisee. Pystynkö koskaan tekemään toisille
sitä, mitä toivoisin itselleni tai rakkaimmilleni tehtävän tuollaisessa
tilanteessa? Ei tarvitsisi sanoa mitään, eikä edes koskettaa. Se, että antaa
hetken omaa kallisarvoista aikaa toiselle, on mittaamattoman arvokasta lahjaa.
Lahjaa. Voisiko sitä laittaa joulupakettiin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti