Joulun sulattelua. Sohvalla.

Niinhän siinä kävi, että aatonaattona rösähti sohva. -Tuo melkeinpä rakkaaksi tullut, ja muutamille päikkäreillekin minut tuuditellut, muhkurainen keinonahkasohvamme. Sen toinen pää (minä en istunut siellä juuri tuolloin) vain tipahti alas, eikä mitään sen kummempaa tapahtunut. Mutta laitoin kuitenkin tekstarin asunnon vuokranantajalle, eikä aikaakaan, kun master oli täällä työkalupakkeineen.

Minä sanoin kiusallani masterille, että uusi sohva olisi kyllä kiva. ”No problems”, minä ensin korjaan tämän, sitten te (katsoi minua ja kahta tytärtäni) istutte tähän, ja sitten soitetaan vuokranantajalle. Juuri silloin soi puhelin. Viiden kilon joulukinkku olisi valmis haettavaksi kinkun suolaajalta. Kerroin tämän masterille, koska halusin testata, pystyykö hän käyttäytymään korrektisti joka hetki. Kyllä pystyy. Toivotettuani hänelle hyvää joulua, hän kuitenkin virnisti ja sanoi: ”See you tomorrow”.

Mutta sohva on kestänyt joulunpyhät. Narisematta.

 Joulupukki saapui Germasogeyaan Suomesta helikopterilla.

Kinkusta tuli oikein hyvää, mutta koskaan aiemmin emme ole joutuneet paistamaan erikseen potkan (tai mikä lie) ylä- ja alapuolta. Kävi nimittäin ilmi, että uunin alavastus ei toimi. Liha oli tosi mureaa oltuaan kymmenen tuntia uunissa. Pullatkin jäivät alapuolelta vaaleiksi. –Mutta maistuivat hyvälle!

Lumesta ei tietoakaan. Mutta enpä sitä tänä jouluna kaivannutkaan.

Joulusauna jäi tällä kertaa väliin. Mutta hyvänä korvikkeena kävi aamuinen juoksulenkki 20 asteen lämmössä. Lenkillä näin erään puiston laidalla melko erikoisen joulukuusen. Mielestäni tässä kuusessa on aika riipaiseva viesti.

Olimme aattona suomalaisten joulukirkossa St Catherinen kirkossa. Kirkossa oli rauhallinen tunnelma ja paljon herkistäviä ja puhuttelevia elementtejä. Alussa sytytettiin kynttilät poisnukkuneiden muistoksi, haudoille kun ei täältä päästä. Lopuksi lauloimme ”Maa on niin kaunis” –virttä kulkueessa ulos mennessämme, virsi jatkui vielä ulkona rantakadun varrella.

Kävimme jouluyönä koko perheellä kävelyllä yhden aikaan, 16 asteen lämmössä. Oli ihanaa.Yksi mopopoika huristi ohi ja hoilasi isosti ajaessaan. Ei varmaan huomanut meitä pimeässä.

Tähän jouluun kuuluu paljon mieltä lämmittäviä asioita. -Ystävien ikkunalaudalle jättämät kruununvuokot ja appelsiinit, viestit ja kortit Suomesta, joulukirkko, hyvän joulun toivotukset tuttujen ja tuntemattomien ihmisten kanssa, päiväkävely ystävien kanssa ja tapaninpäiväkahvit pappilassa. Paljon lämpöä ja hyviä sanoja. Ihaninta on ollut kuitenkin se, että oma perhe on koolla.

Vuosi sitten ei olisi uskonut, että nyt olemme tässä. Olimme juuri joulun alla saaneet tiedon pojan leikkausajankohdasta. Minua liikuttaa kun nyt katson poikaa ja sitä iloa, mikä hänellä ja meillä kaikilla on tänä jouluna siitä, että hän on selvinnyt niin raskaasta sairaudesta ja rankoista hoidoista. Tunnen myös edelleen surua kaikesta tapahtuneesta ja pelkoa siitä, että joutuisimme kokemaan uudestaan jotain tällaista. Tämä kokemus ei tappanut, mutta ei kyllä vahvistanutkaan.

Koin erityisesti vuosi sitten että joulussa on jotain ihmeellistä valoa ja iloa, mikä tunkee surun ja pelonkin läpi. Tällaista kokemusta toivon tänä joulun aikana kaikille niille, joiden elämässä on nyt surua.

Myötätuulta!