Pomelon leikkuuta

Kai sitä vielä joskus tottuu siihen, että jääkaapin ovi aukeaa nurkkaan päin. Ollaanhan sitä totuttu pikku hiljaa vasemmanpuoleiseen liikenteeseenkin. Päivään kuuluu silti monta sellaista hetkeä, jolloin on kirkkaasti tiedostettava, kumpi on vasen ja kumpi oikea. 

Jääkaapit ovat nykyisin sellaisia, että ovien avaamissuuntaa voi vaihtaa. Niinpä laitoimme vuokraajalle sähköpostia (kun ei muutamaan päivään ole ollut minkäänlaista ongelmaa), että  voisiko muutoksen tehdä samalla kun uusi hella tulee. No specialist tuli torstaina, mutta hella ei. Hän irrotti sekä jääkaapin, että pakastimen ovet ja saatuaan ne irti, hukkasi jonkun tärkeän ruuvin, eikä meinannut saada ovia takaisin paikoilleen. Kun hän soitti toista puhelua jollekin, näytin jäätelöpakettia ja sanoin "aiskriim", vaikkei speialist osaa englantia. Mutta hän ymmärsi lopettaa puhelun. Eikä mennyt kuin tunteroinen kun jääkaapissa ja pakastimessa olivat ovet paikoillaan. Ja tästä hässäkästä oli se hyöty, että nyt tiedämme, ettei ovien avaamissuuntaa voi muuttaa. 

Vietin kolmisen tuntia "yksin" vanhassa kaupungissa valokuvaten kaikkea mahdollista. Olen nimittäin huomannut, että on koko perheen etu, että jokaisella on hieman omaakin elämää. Näin emme ole aivan koko ajan yhdessä, vaikka yhdessäolo olikin yksi tänne muuttomme  tavotteista. Vanhassa kaupungissa on paljon ihmeteltävää; Ikkunat, ovet, postilaatikot, kattokoristeet, parvekeet, kapeat kujat, jne. Eksyin jollekin sivukujalle ja kohta joku paikallinen mies  ihmetteli, että mitä minä täällä kuvaan, kun ei täällä ole mitään. Samassa huomasin parturiliikkeen. Parturi lupasi minun ottaa pari fotoa ja levitti partavaahtoa asiakkaan naamalle ennen kuin tämä ehti sanoa mitään. Asiakas kyllä käänsi päänsä minun suuntaani, katsoi minua silmät levällään kuin apua pyytäen, mutta ei pystynyt sanomaan mitään. Tiedättehän sen tunteen, esimerkiksi hammaslääkärissä, kun olisi asiaa, mutta ei voi puhua. Olen pahoillani, jos partavaahtoa ei tullut riittävästi.

Kohta kotiin palattuani oveemme koputettiin ja oven raosta kuului: "Nyt tarvittaisiin iso veitsi ja leikkuulauta". Minulle tuli ensimmäisenä mieleen pässit Carrefourin lihatiskillä, mutta tyynen viileästi kaivoin veitsen laatikosta ja katsoin, mitä naapuri nosti muovipussista. Siellä oli pomelo, iso greippimäinen hedelmä. Tämä hedelmä ei ollut vielä aivan kypsä, mutta maistui kyllä hyvälle. Sitä on lähdettävä pomelon ostoon. 

Mutta ensin pitää saada joulutähti. Kävin nimittäin tänään optikkoliikkeessä ja sinne tuli yhtäkkiä joulutähtiä myyvä mies. Isoja, punaisia kukkia syli täynnä. Optikko sanoi tylysti, että ei, ja myyjä lähti liukkaasti. Mutta minä päätin hankkia jostain joulutähden adventiksi.

Illalla, vietyämme lapset kuntosalille, ajelimme tavallisesta poikkeavaa reittiä. Jouduimme ruuhkaan. Autojono mateli hitaasti. Sen ansiosta ehdimme huomata jonkinlaisen toritapahtuman erään kirkon pihalla. Pysäköimme auton jalkakäytävälle, kuten muutkin olivat tehneet, ja menimme katsomaan.

Olimme tulleet ilmeisesti ortodoksikirkon pihalle. Sisällä oli menossa tilaisuus, ulos kuului pappien liturgiaa ämyreistä. Väkeä oli paljon sekä sisällä, että ulkona kirkon pihalla, jossa oli yhtaikaa jonkinlaiset markkinat. Ja siellä se sitten oli. Minun joulutähteni!