keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Vinkkejä viikkoturistille



24/7 ihan pihalla.
 
Jotkut tänne matkustavat viikko- tai viikonlopputuristit eivät kertakaikkiaan keksi päivisin mitään mielekästä tekemistä. Näin ollen he nukkuvat melkein koko päivän hotellihuoneissaan tai allasalueen aurinkotuoleissa, tai missä nyt sattuvat olemaan kun uni tulee. Iltaa kohti he alkavat virota. Koska he ovat nukkuneen koko kuuman päivän, ovat he herättyään hyvin janoisia. Saatuaan nestetasapainonsa vakautettua, he lähtevät seurueineen tutkimaan ympäristöä, kuten kunnon turistin kuuluukin.


Valitettavasti siihen aikaan hyvin monet turistikohteet ja kaupat  ovat jo ehtineet sulkea ovensa, ja jos haluaa viettää valveillaoloajan ihmisten ilmoilla, on tyytyminen lähikulman karaokebaariin. Sen mentyä kiinni, on mukava jatkaa ajanviettoa apartementin piha-alueella ja uimassakin toki pitää käydä, koska kotona kaikki kuitenkin kysyvät, että oliko vesi lämmintä. Jos rantaan on yli 100 metriä, voin tuon uintihomman hoitaa altaalla.

Residents only
Viikko-ohjelma. Tärp it.

Laitan tähän muutamia menovinkkejä viikoksi niille, joita päivällä valvottaa. Tai nukkumisen vaihtoehdoksi niille, jotka kaipaisivat kivaa tekemistä päivisin.

Maanantai. Tourist Info.


Tutustu lähiympäristöösi ja käy turisti-infossa. Sieltä saat jonkinlaisen kartan ja infoa tapahtumista ja retkistä. Ilmoittaudu keskiviikon retkelle Germasogeyan kylään ja selvitä, milloin järjestetään matka Troodokselle, (tai muualle) ellei sinulla ole autoa vuokrattuna. Leikitään, että retki Troodokselle on perjantaina. Mikäli vuokraat auton, kannattaa käydä jonain päivänä myös Kourionin argeologisella alueella.
 

Nosta pikapankista hiukan käteistä. Tai mieluummin varaa sitä hiukan mukaan jo lähtiessäsi, niin ei mene käteisnostokuluja automaatilla. Melkein joka paikassa voi maksaa pankkikortilla, mutta käteistä tarvitaan aina. Etsi lähimmät bussipysäkit (molempiin suuntiin). Me opimme, että jäädäkseen oikealla pysäkillä pois bussista, tulee kelloa pirauttaa suojatien päällä olevan talon kohdalla. Kun sitten seuraavan kerran tulin bussilla kotiin, olivat menneet purkamaan talo (kuva yllä). Kävelyähän siitä tuli.

Tiistai. Old Town.

Mene tutustumaan Limassolin vanhaan kaupunkiin. Jos keskiaikainen linna on avoinna, pääset katsomaan, missä Richard Leijonamielen häät vietettiin. Alueella on viehättäviä ravintoloita, joissa voit syödä, ja lepuuttaa samalla jalkojasi.



 Ja kivoja kahviloita riittää. Valitseminen on vaikeaa. Kuten reissussa aina.


Ja jos olet luvannut ostaa tuliaisia, tai lähettää kortteja, tee se tänään. Ostopaikkoja vanhasta kaupungista löytyy, eivätkä hinnat ole sen halvemmat muuallakaan. Ja ovatpahan huolesta pois, kun hoitaa nämä velvollisuudet heti alkumatkasta.

Keskiviikko. Germasogeyaan.


Tänään lähdetään Pambosin kyydissä Germasogeyan kylään. 


Kylä on viehättävä ja maisemat ovat kauniit.


 Ehdit hyvin vielä uimaankin ennen pimeän tuloa.
Torstai. My Mall.


Jos auringonottokiintiösi on täynnä, ja pidät shoppailusta, niin voit joko kierrellä kaupungin persoonallisia liikkeitä, tai mennä My Mallille, etenkin jos ilma on huono (todennäköisesti ei ole). Mutta joka tapauksessa My Mall on ostoskeskus, jonka vieressä on bussin nro 30 päätepysäkki. Et siis voi körötellä siitä ohi. 

Päivällä kauppakeskuksessa on rauhallista. Siellä on etenkin vaateliikkeitä, mutta löytyy sieltä muutakin, esim. Zara Home alakerrasta. Laitta ukkosi siksi aikaa vaikkapa etsimään kameraasi uutta muistikorttia Publikista tai ostamaan katutason kioskista (Publicin lähellä) ihanaa lakritsaa.


Perjantai. Troodos Mountains.


Nyt ajamme Troodos -vuorille ja käymme Kykkon luostarissa.


Luostarissa on pikku myymälä, ja museoon pääsee muistaakseni viidellä eurolla. Maisemat matkan varrella ovat huikeat, varaa aikaa valokuvaamiseen. Luostarissa ei muuten ole kahvilaa, mutta ennen luostarialuetta on monta pikku putiikkia täynnä roinaa ja pikku naposteltavaa. Matkan varrelta löytyy jokunen kahvipaikka.


Lauantai. Tori ja Tiri.


Lähde hyvissä ajoin liikkeelle, niin ehdit käydä torilla katsomassa paikallista meininkiä. Toritapahtuma Kolonakiou ja Agios Athanasios -katujen kulmauksessa järjestetään vain lauantaisin. Ja sinne kannattaa mennä kymmenen aikoihin, aamuvirkut menköön aikaisemmin. Juo torilla aamukahvit, osta hedelmiä ja lähde kiertämään suolajärvi, Akrotiri vastapäivään.Tie kulkee brittien sotilastukikohdan ohi. Jos sinua onnistaa, voit nähdä flamingoja.


Kierroksen jälkeen voit jäädä Lady´s Milen rannalle. Alueella on myös ravintoloita, mutta suosittelen ottamaan mukaan evästä, ollaanhan nyt retkellä.

Sunnuntai. St Catherine´s Church.


Jos ehdit, käy rantakadun varrella olevassa St Catherinen kirkossa. Siellä on suomalainen messu talvikausina joka sunnuntain klo 12.30. Saat näin vielä yhden kokemuksen, jollaista ei Suomessa voi saada. Ja hetken rauhoittuminen ei ole pahitteeksi turistillekaan. Messun jälkeen voit vaihtaa ajatuksia täällä pidempää asuneiden kanssa ja koska kirkko on rantakadun varrella, voit vielä  vaikkapa piipahtaa lähtökahville johonkin kadun lukuisista kahviloista.


Hyvää kotimatkaa, toivottavasti nautit lomastasi!

2 kommenttia:

Pappilan hätävara kirjoitti...

Troodos-vuorella on myös hienoja luonto- ja patikkareittejä, kannattaa kiertää joku niistä rauhassa maisemia ihailleen. Turisti-infosta saat myös niille karttoja ja opastusta.

cake kirjoitti...

Hyvä lisäys. Minulla nuo polut on vielä tutkimatta. Troodokselle mennessä kannattaa vielä huomioida, että siellä on aina muutaman asteen kylmempää kuin kaupungissa. Ja luostariin (tai kirkkoihin täällä) ei ole sopivaa olla helletopissa ja shortseissa. Maassa maan tavalla.