Kotiutuminen
tänne on sujunut ihmeen helposti. Mutta täällä toimii moni asia niin toisin kuin Suomessa. Välillä minusta tuntuu, että meidän
kodinkoneet tuntevat jonkinlaista muukalaisvihaa minua kohtaan. Astianpesukone
jättää veden lillumaan koneen pohjalle. En tiedä, onko se puhdasta vai
likaista. Kone tekee tuon, vaikka joutui käymään Nicosiassa asti
takuuhuollossa. No, tehköön sitten, astiat kyllä näyttävät puhtaammalle kuin
koneeseen laitettaessa. Eikä se enää valuta vettä lattialle, kuten teki ennen Nicosian reissua. Pyykkikone taas ei suostu käynnistymään ilman, että
sitä murjaisee kylkeen oikein kunnolla. Ei auttanut, vaikka huoltomies kävi
vähän ojentamassa sitä. Päästi mokoma seuraavalla kerralla vaahtoa ja vettä
lattialle kesken pesun, ja taas huoltomiehen käsi ojensi. Nyt on toiminut
hyvin. Pyykki tosin näyttää lähes yhtä likaiselta koneesta otettuna kuin sinne
laitettaessa. Mutta oltuaan yön yli ulkona kuivumassa ja tuulettumassa, tuoksuu
se sitten yllättävän raikkaalle.
Aivan aluksi
minun oli opittava, että käynnistääkseni joku kodinkone tai muu sähköllä
toimiva laite, esim. pöytälamppu, täytyy ensin varmistaa, että seinässä oleva
kyseisen laitteen pistorasian virtakatkaisin on oikeassa asennossa. Ja jos laittaa pistorasiaan jonkin Suomesta tuodun sähkölaitteen, niin
tarvitsen adapterin. Niitä myydään noin 3 €/kpl kaupoissa. Tarpeellisia
ovat myös jatkojohdot, joihin saa liitettyä useamman laitteen.
Jos seinässä
on useampi katkaisin eri huoneiden valoihin, kuuluu vasemmanpuoleinen
todennäköisesti oikeanpuoleiseen huoneeseen ja päinvastoin. Mutta ensi kerralla
se meneekin juuri toisin päin. Tai ei mene, mutta muistat, että se oli tämä,
jossa nämä toimivatkin oikeinpäin. Nämä ovat tietysti pikku juttuja, mutta
kyllä sitä välillä ihmettelee, että miksei noita voi kytkeä oikeinpäin. Kuten
sitäkin, mikseivät autot voisi ajaa täällä oikealla kaistalla. Joka tapauksessa
nämä ovat ihanan pieniä ongelmia, kun on elämässä ollut isompiakin haasteita. Sitäpaitsi on mukava
katsoa asioita välillä uudesta näkökulmasta, vaikka nurinperin. Siksihän tänne
lähdettiinkin. Juuri muuten pörähti skootteri tuohon pihalle. Kävin kurkkaamassa
ja postihan se siellä odottaa oven edessä lattialla. Mutta tämä aihe ansainnee
joskus oman postillansa.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti