Kyproksen taloudellinen tilanne näkyy katukuvassa mm. siten,
että jotkut ravintolat ja liikkeet ovat sulkeneet ovensa. Mutta ruokaa ja kaikkea muutakin välttämätöntä täältä kyllä
saa. Meilläkin on lähin kauppa noin sadan metrin päässä, mikä on hyvä, koska
naapurit vaihtuvat koko ajan (minkähän takia). Heihin ei millään ehdi luoda sellaista
suhdetta, että kehtaisi mennä kerjäämään leivinpaperia siinä vaiheessa kun
suunnittelee kaatavansa pannaritaikinan pellille. Tänään hain lähikaupasta
pikaisesti maitoa kaurapuuroon.
Isommat ostokset teemme joko Lidlistä, Alfa Megasta tai
Papa´s hypermarketista. Rahaa menee suunnilleen saman verran kuin Suomessakin, mutta
vastineeksi asiakkaalle kertyy runsaasti ilmaisia muovikasseja, sekä muovippulloja. Maito nimittäin on täällä muovipullossa,
mutta hyvälle se maistuu. Ja onneksi
pulloja voi sentään kierrättää. Tai ainakin ne voi palauttaa omaan
jätelaatikkoon. Näin vasta Cyprus Mailin nettilehdessä jutun, että tuohon
muovikassien määrän vähentämiseen on alettu kiinnittää huomiota, mikä on hyvä juttu.
Ruokakaupat ovat täällä ilmeisen hyvä työllistäjä. Niissä näkee jos jonkinmoista viranhaltijaa.
On parkkipekkoja (eivät sakota, kuten meillä pirkot, vaan opastavat) ja kärrypirkkoja, jotka ohjaavat ostoskärrysi
niiden omiin liukuportaisiin, mikäli olet menossa alas ostostesi kanssa. Tai tulossa ylös, kuten minun ostokseni tässä.
Tuotevalikoima on erittäin monipuolinen. Vai oletko nähnyt Suomessa
tölkkimansikkaa?
Mitä lie pässi sanonut, kun päätä vietiin lihatiskille.
On täällä tutumpiakin tuotteita.
Lastenruoat ovat tosi kalliita, mikäli tuo on yhden purkin hinta.
Hedelmiä on täällä hyvin saatavilla ja kausittain ovat
kuulemma hyvinkin edullisia. Nyt maksavat keskimäärin pari euroa/kilo. Niitä
myydään kauppojen lisäksi esim. katujen varsilla, sekä torilla.
Lauantaisin on isompi toritapahtuma, jossa on hedelmien lisäksi mm. kirpputoritavaraa. En olekaan nähnyt täällä kuin yhden second hand -shopin, ja
sielläkin oli jotain työkoneita. Astioita olisi ihana ostaa tuolta torilla, esim.
brittirouvien parittomiksi jääneitä perintökuppeja. Mutta eipä niitä kannata
täältä Suomeen raahata.
Leivät ostamme tuoreina leipomosta, Zorbaksesta, tai Sigmasta. Sen
väitetään olevan auki läpi vuorokauden, mutta ei ole vielä tarvinnut lähteä leipäkauppaan
keskellä yötä. Sigmasta ja Zorbaksen leipomosta olen molemmista saanut tilattua
gluteenitonta leipää. Se siivutetaan samassa koneessa kuin kaikki muutkin
leivät. Mutta jos pyydät, että kone puhdistetaan ensin, sitä hiukan pöyhäistään
ottomaanien aikaisella pölyhuiskalla. Näin ollen et voi olla varma, miltä
aikakaudelta leivinpöytä on kotoisin, ja millä siitä pölyt pyyhitään. Mutta
leipä on tuoretta ja niin maukasta kuin vehnätärkkelyksestä tehty leipä vain
voi olla.
Voi, jos tämä loppuu.
Muita gluteenittomia tuotteita, kuten makaronia ja
pikkuleipiä, löytyy isommista kaupoista. Eniten gluteenittomia tuotteita olen
löytänyt Alfa Megasta. Erikoisruokavaliohyllystä saattaa löytyä esim. ruisnäkkäriä, kuuluuhan se täällä erikoisruokavalioon.
Gluteenitonta leipää on ruokakaupoista turha hakea.
Tyroksia, eli riisikakkua, kyllä löytyy, sekä pihviveitsen avulla syötäviä,
vakuumipakattuja leipiä. Ravintoloissa tietämys näistä asioista on suunnilleen
yhtä suuri kuin meillä De Lusignanin suvusta, joka kuulemma hallitsi Kyproksen kuningaskuntaa vuoteen 1849. Pitsa- ja
pikaruokapaikat on kierretty kaukaa, mutta pitsaa onkin kiva tehdä silloin
tällöin kotona. Mutta nyt on mentävä sammuttamaan uuni.













2 kommenttia:
Lauantaitorilla käynti on elämys, siellä on eläviä lintuja, kirppistavaraa ja kaikkea mahdollista siltä väliltä.
Joo, siellä on tosiaan kaikkea maan mullan ja taivaan väliltä ;) Ja lisäksi aivan omalanlaisensa tunnelma.
Lähetä kommentti