sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Pikavisiitti Larnacaan

Eilen kävimme pikaisesti Larnacassa. Kaupunki sijaitsee rannikolla, alle tunnin ajomatkan päässä Limassolista.  Koska aikaa ei tällä kertaa ollut paljon, päätimme ajaa suoraan rantakadulle. Se olikin tosi ihastuttava! Parkkipaikkaa oli vaikea löytää, se löytyi vasta tien päästä.


Kun lähdimme kävelemään katua pitkin, tietysti zoomailimme joka suuntaan niin kuin turistien kuuluukin ja näin silmiin sattui jotain huvittavaa ja mielenkiintoista.



Kun menimme lähemmäksi, tajusimme, että tämä oli Lasaruksen kirkko. 
Kerrotaan, että Lasarus olisi haudattu tälle paikalle.



Lopuksi joimme kahvit Cafe Blu 1:ssa. Lava cake maksoi kahvin kera 5€. Täältä saa myös lounasta, ruokalista vaikutti aika kivalle ja paikka niin siistille, että tuonne voisi mennä syömäänkin Larnacassa käydessä.

Nyt, kun kahvit on juotu, voisi sanoa vielä kaupungista muutaman sanan.  Nimittäin vesi tuohon kahviini on kulkenut tuota rakennelmaa pitkin, mikä näkyy kuvassa yllä (tai mistäpä minä tiedän, kulkeeko tuossa enää vettä). Joka tapauksessa mieheni väittää jostain lukeneen, että tuo pitkä muuri, jonka vieritse kaupunkiin ajoimme, olisi rakennettu vettä varten. Kaupungissa asuu wikipedian mukaan 77 ooo ihmistä, joten kyllähän ne aika paljon vettä lipittävät ja suihkussakin varmaan välillä käyvät, joten tarpeeseen tulee.


Larnacassa on Kyproksen tärkein lentokenttä. Sinnepä mekin laskeuduimme kuukausi sitten.

Ei kommentteja: