Nicosia, kahtia jaettu kaupunki

Miten hienoa on aamulla auringon noustua (tänään 6:22) hiipiä alakertaan, avata ikkunaverhot ja päästää päivänvalo sisään. Yöt ovat täällä viileitä ja pimeitä. Pimeys alkaa laskeutua jo viiden jälkeen päivällä auringon laskettua. Ero päivän ja yön välillä tuntuu täällä jotenkin niin totaaliselle. Suomessahan on marraskuussa hämärää ja viileää läpi vuorokauden, vai muistanko oikein ;)

Olen keittänyt ensimmäisen murukahvini ja istun tässä epämukavalla sohvalla. Mutta en haluaisi tänne Iskun sohvaa, enkä edes Ikean, vaikka Nicosiasta sen saisi. Miksi lähteä muualle, jos haluaa kaiken olevan niin kuin kotona. Hetkinen, laitan tyynyn selän taakse.

Joka paikassa on omat ongelmansa ja haasteensa. -Kuten nämä kuntaliitosasiat. Siinä, missä Suomessa pähkäillään vuosikausia kuntien yhdistymistä, täällä maan pääkaupungin jakaa kahtia raja, jonka molemmin puolin on oma kieli ja valuutta.

Ihmiset mieltävät Kyproksen usein Kreikkaan kuuluvaksi alueeksi. Ja kun käydään Kyproksella, ollaan viikko Limassolissa hotellissa tai Agia Napassa rantalomalla. Sisämaassa sijaitseva Nicosia ei niinkään turisteja houkuttele. Ja maan pohjoisosaan, turkkilaisten asuttamaan puoleen, suhtaudutaan pelonsekaisin ajatuksin. Voiko sinne edes mennä? Ei ainakaan kannattaisi, siellä voi olla vaarallista liikkua ja miten rajanylitys onnistuu? 

Täällä sitä sitten ollaan. Rajalle käveltiin kapeaa, kukkaruukkujen reunustamaa katua pitkin.

Passit tarkastettiin "kioskin" luukulla ja samalla piti täyttää pikku paperi, johon sai leiman. Sama paperi muistaakseni näytettiin palatessa kun taas käveltiin passintarkastuksen läpi.

Kaupunki vaikutti pikaisen tutustumisen perusteella ihastuttavalle. Siellä oli käsittämättömän hienoja, ikivanhoja rakennuksia, joita on onneksi alettu restauroida. Kävimme kahvilla ottomaanien aikaan rakennetussa majatalossa. Siellä ainakin pystyi maksamaan euroilla, vaikka alueella on oma valuutta.

Kaupungissa ei voi käydä huomaamatta valtavaa moskeijaa. Se on alunperin rakennettu Pyhän Sofian (kirjoitin ensin, että soffan :) kirkoksi 1200 -luvulla.

 

Kirkon lattiamateriaali ei liene alkuperäinen. Oli muuten tosi pehmeä. Kengät piti jättää kirkon tai siis moskeijan oven eteen. 

Tässäpä oli pikavierailu Pohjois-Nicosiaan, sinne haluan mennä vielä uudelleen. Onhan siellä osa Kyproksen juuria ja historiaa. Ero, tai pitäisikö sanoa juopa, alueiden välillä on suuri, mm. oma kieli ja valuutta.  Myös erilainen kokemus ja perimätieto asioista kymmenien vuosien takaa tekee mahdollisen yhdistämisen haasteelliseksi. Luulenkin, että isoimmat raja-aidat olisi ensin kaadettava ihmisten sydämistä. Kovasti toivoisin sitä. Tämän enempää en voi enkä halua ottaa kantaa asioihin, joita en tunne tarpeeksi.