Kävimme eilen aamulla Lidlissä ennen kuin kaikki muut
vähävaraiset Limassolilaiset sinne ehtivät. Kotiin ajellessa huomasin
tutunoloisen käsivarren roikkuvan viereisen auton ikkunasta, tupakki sormien
välissä savuten. Masterhan se siinä. Vieressä apupoika tyynen rauhallisena,
kuten aina. Punaisissa valoissa avasin ikkunan. Master ei sano hyvää huomenta, eikä
lauo muitakaan kohteliaisuuksia. Hän menee myrtsin näköiseksi ja virkkoo: "Missä
oikein olette olleet, kun ei olla nähty pitkään aikaan?" Liekö harmissaan
bisneksen vähentymisestä, uudessa asunnossamme kun ei ole ollut juuri mitään
korjattavaa. Vai kaipaisiko juttuseuraa, apupoika kun ei ole sanonut kolmea
sanaa koko talvena, ainakaan minun kuulteni.
Kauppareissun jälkeen makoilimme tytön kanssa poolin reunalla
aurinkotuoleissa kun saimme viestin parilta Larnacassa asuvalta suomalaiselta nuorelta
naiselta. Toisella heistä oli
syntymäpäivä ja he olivat keksineet lähteä viettämään synttäreitä meille Limassoliin. Juurihan
valitin, että kyläpaikat ovat täällä vähissä, siinäs näette.
Meidän lapset lähtivät bussipysäkille vastaan, koska olivat
sopineet, että ensin pelattaisiin biitsiä. Lopulta syntymäpäiväseurue saapui.
Ensin oma väki, sitten tytöt. Viimeisenä oven raosta ilmestyy vielä tumma käsi pidellen isoa
kakkulaatikkoa. Ovella seisoo kainaloita myöten hiekassa oleva
bangladeshiläinen kokki. Tämä hauska nuori mies asuu tyttöjen naapurissa ja koska hänellä oli myös syntymäpäivä, pääsi hän mukaan syntymäpäiväajelulle. Hänet vietiin ensimmäiseksi suihkuun ja sitten alkoivat
tuplasynttärit.
Näinhän siinä lopulta taas kävi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti