Voitko kuvitella

-että  vanha mies on aamuvarhaisella puutarhassaan viiniköynnösten alla ja puhdistaa kananmunia pienellä kankaanpalalla. Hellästi ja varovasti. Tervehtii hymyillen ohikulkijoita.

-että joku vislasi perääni kaupungilla.

-että täällä oli siivottu ja ruoka jälkiruokineen oli valmistumassa kun tulin kotiin.
-että mantelipuu kukkii.

Repusta löytyy. -Monta sielun sopukkaan tallentunutta tilannetta ja kuvaa, joita ei haluaisi unohtaa.

Otin sentään kameran mukaan kun lähdimme syntymäpäiväkahveille historialliseen Lanian kylään.

  Tämä ei ole syntymävuoteni.

Kylässä oli eloisa tunnelma. Näkemämme ihmiset tervehtivät ystävällisesti.

Toisen romu, toisen aarre.

Mietin, että ovatkohan täällä asuvat ihmiset onnellisia. Kylä on niin kaunis ja ilmasto leppoisa. Mummot köpöttelivät pitkin katuja, kahviloissa ja kadun varressa istuskeli ukkoja, joku nainen käveli touhukkaana vesiämpärin kanssa. Jossain talossa nuori mies teki remonttia mummon katsellessa vierestä. Oli sellainen mukava meininki.
Mutta koskaan aiemmin en ole juonut syntymäpäiväkahvejani viiden kulkukissan,
yhden miehen ja kahden lapsen kanssa.

Ai, että kuka perääni muka vislasi? 

Papukaija.

Tanssii ruusujen kanssa

Eli yksi ihana päivä Kyproksella. Piiitkä postaus.

Vain hetki sitten se kurottui ylväästi kohti taivasta, 

mutta nyt se nuupottaa hieman jo väsyneen näköisenä. 

Se on kärsinyt välillä kuivuudesta, välillä rankkasateista. Tuulet ovat yrittäneet katkaista sen varren ja tarttua apposen auki oleviin terälehtiin. Sen loistokkaimat hetket eivät enää palaa,
mutta se ei ole vielä luovuttanut kuningattaren kruunuaan muille.

 Sillä se  tuoksuu vielä kesältä ja siihen on tullut uutta mystistä voimaa.
Sellainen on viisikymppinen nainen, eikö vain? -Tai ruusu luostarin puutarhassa. 

Agios Georgious tou Alamanoun luostarissa on upea puutarha, jossa kasvoi ruusujen lisäksi mm. pensasmustikkaa.

 Olisi tehnyt mieli maistaa, mutta luostarin terassin varjoissa vilahti musta viitta juuri kun kumarruin.

Poislähtiessä kurkin vielä haikeana puutarhaan.

Meri oli riehakas, vaikka sää ei tuntunut ollenkaan tuuliselta.
Aallot paiskautuivat rantakiviin niin, että ilma oli sakeana vesisumusta.

 Mittakaava hahmottuu kuvan oikeassa ylälaidassa näkyvän ihmisen ja auton avulla.

Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

Aaltojen paiskautuessa rantaan, kuului kallioiden lomasta syvä kumu, joka oli melkeinpä pelottava. Luonnon voimat ovat valtavat. Söimme täällä ”lounaan”, eli eväät matkatessamme luostarista kohti Lefkaran kylää.

 Tervetuloa! Useammassa ulko-ovessa oli avaimet paikoillaan. 

Kylän yleiseltä parkkipaikalta. Oliko joku istuttanut juuri laventelin?

Lefkaran kylä on noin 40 km päässä Limassolista. Kylä muodostuu kahdesta eri kylästä, kuten niin monet muutkin vuoristoisen alueen kylät. Ylempi alue on Pano Lefkara, alempi Kato Lefkara.

 Vesipisteellä.

Sanotaan, että sininen väri karkottaa kärpäsiä.

Mutta ei pidä loitolla ajan hammasta. 

Toivottavasti kukaan ei aja nyt vastaan.

Kadut ovat hyvin kapeita. Ja joka paikassa on kukkia

sekä tietysti kissoja.

Kylässä turisti voi ostaa hopeakoruja sekä käsitöitä, joita naiset tekevät katujen varsilla. Koska nyt on ”talvi”, istuivat naiset sisällä, mutta turisteja huomattuaan kutsuivat sisälle ja esittelivät auliisti työntekoaan ja aikaansaannoksiaan. Toiveissa oli tietysti saada kauppaa hierottua. 

Koruompeleen tekijän koti.

Legendan mukaan Leonardo da Vinci kävi Kyproksella v. 1481 kuningattaren, Catherine Cornaron, vieraana ja hankki Lefkarasta ison alttarivaatteen Milanon tuomiokirkkoon. Nämä liinat, joita kylässä vieläkin tehdään "Vincin mallilla", ovat kyllä kauniita. Mutta..

Kirjekuoren kokoinen liina maksoin yli kympin, A3 –koko oli jo yli sata euroa. Sellaisen tekemiseen menee erään mummon kertoman mukaan noin kaksikymmentä päivää. Eli ei päätä huimaava tuntipalkka tästä tule. 

Ei ole niin pientä kyläpahaista, ettei siellä olisi kirkko tai kaksikin. 

Holy Cross church eli Pyhän ristin kirkko on Pano Lefkarassa.

 

Kirkosta poistuttaessa oli lähdettävä etsimään ruumiin ravintoa.

Löysimme ihastuttavan tavernan, jossa paloi tuli takassa!

My mobile ja muita oransseja ajatuksia

 Kun päivä on pilvinen ja harmaa, sitä alkaa ajatella oranssiksi.

Leikkaa kaksi appelsiinia ohuiksi siivuiksi.

Matkatoimiston esitteet lupaavat, että Kyproksella on yli 300 aurinkoista päivää vuodessa. Ja kun sataa vettä, ihmiset  ovat vauhkoina kuten suomalaiset ensilumesta. Jos tosiaan joutuu odottamaan 360 päivää sadetta, niin kyllähän sen hyvin ymmärtää. 

Painele enin kosteus talouspaperiin ja jätä kuivumaan pariksi päiväksi.

Mutta nyt sitä tulee. On ripotellut pari päivää. Yölläkin satoi.

Aamulla salamat välähtelivät ja ukkonen jyrisi.

Pujota nihkeään appelsiinin lanka neulan avulla.

Ripusta kehikkoon. 

Ohjeen löysin eräästä joululehdestä. Inspiroiduin vähän jälkijunassa.

Aurinkoisin ajatuksin!

Omituisuuksia vedenpinnan ylä- ja alapuolelta

Olenko muistanut kertoa, että

-Täällä kuuluu vastata puhelimeen että "hello" tai "haloo", tai jotain. Omaa nimeä ei ainakaan sanota.

-Ravintoloissa ja kaupoissa ei välttämättä ole avaamis- tai sulkemiskellonaikaa. Lafka menee kiinni sitten kun asiakkaat häipyvät. Katsoin netistä erään ison ruokakaupan aukioloaikoja. Sivuilla luki kreikaksi ja englanniksi: ”Olemme auki aamuvarhaisesta iltamyöhään”.

-Täällä on hirveästi kirkkoja. On isoja ja pieniä, veden ylä- ja alapuolella olevia. Mutta niistä joskus toiste enemmän. 

Tästä kirkko jää välillä tornin tummaa raitaa myöten vedenpinnan alapuolelle.

-Sisällä asunnoissa ollaan yleensä kengät jalasssa, ainakin oleskelutiloissa. Aluksi tuntui tosi kamalalle mennä jonkun olkkarin lenkkareissa, mutta se älämölö, joka nousee kun yrität ottaa kenkiä pois...

-Täällä on ilmassa Saharan aavikoilta tuulten mukana kulkeutuvaa hiekkapölyä. Tai olisikin vain ilmassa. Sitä saa luututa päivittäin esim. pihakalusteiden pinnasta pois. Koska päivisin  pidetään ikkunat ja ovet auki, kulkeutuu pöly lattioille ja sukanpohjat ovat mustana, ellei pidä niitä kenkiä jalassa.

 Tämä hiekka on Välimeren rannasta. Kävin eilen erään rantaravintolan vessassa toteamassa, että eipä mulla taaskaan ole vessahätä, vaikka ensin luulin. 

-Lattioiden pesuvesi heitetään ovesta ulos. Ei sitä viemäriin kaadeta, sen hiekkapölynkö takia? Olen muutaman kerran joutunut vähän steppailemaan kaduilla kävellessäni...  Kurjinta on silloin kun meidän naapurit pesevät lattioita. –Asumme nimittäin korttelin matalimmassa kohdassa. Sanon silti siivouspäivänäkin naapurille iloisesti päivää. Olen huomannut, että sitä tulee itsekin paremmalle tuulelle kun puhuu toisille iloiseen ja ystävälliseen sävyyn. 

Eilen minut sai iloiseksi ravintolan viereiseen pöytään istunut valkotakkinen, rehevämuotoinen madame . Olimme juuri poislähdössä kun hän kysyi hymyillen: ”Puhutko englantia, oletko Unkarista”?” Jees, nou”. –minä murahtelin. Hän toivotti iloisesti hyvää päivän jatkoa ja vakuutti, että "was nice to meet you". Tuntuihan se mukavalle ja minäkin jo hymyilin. 

 Hetki ennen madamen saapumista

Meillä Suomessa opetellaan laukomaan kohteliaisuuksia omalle peilikuvalle. Jostainhan se on aloitettava. Tässä lainaus väestöliiton nuorille suunnatuilta sivuilta: "Aloita aamusi sanomalla peilikuvallesi jotain mukavaa. Kerro itsellesi, että päivästä tulee ihana ja kaikki mihin ryhdyt, onnistuu! Olet ansainnut positiivisen palautteen itseltäsi, ja se antaa sinulle energiaa koko päiväksi". Minulta tämä ei olisi tänään onnistunut, koska tiputin peilin ja se hajosi. Meille ikääntyneille tämä on monin verroin haasteellisempaa, monessa mielessä. Mutta kuin tilauksesta, kuten aina isomman tai pienemmän katastrofin tullessa, masterin auton ääni kuului pihasta. Lähdin viemään peilinkehyksen palasia roskikseen. Master ottaa asennon ja vetää lippaan. Mutta minä yllätän ja hymyilen: "Morning, how are you!" Mitä sanookaan master? "You are so nice today”. 

Huomenna kyllä kokeilen sanoa tuon peilikuvalleni, jos talosta vielä ehyitä peilejä löytyy. Menee päivä paljon leppoisammin.

Mitähän mukavaa sanoisin teille, jotka tätä blogia seuraatte, tai satunnaisesti luette. Kolmetuhatta käyntiä tuli tänään täyteen blogissani."Oli mukava kun kävit, tervetuloa uudelleen!"

Auts. Menin muokkaamaan noita tykkään/en tykkää -hymiöitä. Yritin lisätä en -sanan :( -täppiin. -Kaikki täppäykset hävisivät taivaan tuuliin. :( -naama saa nyt lähteä. Jaetaan mieluummin sitä hymyä :)

Kultturellia kotoilua

Reissupäivien jälkeen on mukava olla kotosalla. Olen istunut terassilla auringon paisteessa ja tehnyt joulunpunaisiin sohvatyynyihin uudet päälliset. Hih, tätä vielä mummona muistelen. Vai, apua, olenko jo tullut sellaiseksi?

Mutta söötit näistä tuli. En oikein osaa kuvitella näitä tyynyjä Suomen kodin olkkariin, mutta tänne nämä sopivat hyvin.

Värejä olen aina rakastanut. Saan niistä energiaa. Värien sekoittaminen keskenään on kuin tekisi sanoja kirjaimista, tai melodioita nuoteista. Jos sisustaisin mustavalkoisesti, olisi se minulle vähän sama kuin käyttäisin kirjoittaessani kahta eri kirjainta. Tällä yritän vain perustella itselleni tätä värien kakofoniaa, mustavalkoisesta pitävät sisustajat älkööt tästä närkästykö, vaan keksikööt omat perustelunsa valinnoilleen.

Kultakuumeessa on menossa todella mielenkiintoinen keskustelu siitä, miten kulttuuriperintöä kannattaisi hyödyntää yritystoiminnassa. Edellisessä postauksessani juuri tähän aihepiiriin viittasinkin. Paikallisen historian käyttö tuotteissa (Suomessa esim.  aalto-maljakot ja kalevala-korut) on taloudellisestikin kannattavaa. ”Historian ja paikan taju auttaa sitomaan tuotteeseen kiinnostavia ja erilaisia elementtejä”.  Täällä historiaa ja siihen olennaisesti kuuluvia erilaisia elementtejä hyödynnetään etenkin matkailubisneksessä ja kuluttajana voin todeta, että se myy.

Jatkan kuuntelua ja keitän toiset aamukahvit. Ihanaa päivää sinne, missä oletkin!