maanantai 10. helmikuuta 2014

Lentävä matto



Aivan tavallinen päivä taas. –Eli täynnä yllätyksiä. Saimme meille mukavan vieraan, erään Nicosiaan kevääksi tulleen opiskelijan. Päivään sisältyi lyhyesti kerrottuna autoajelu, rikkoutuneen autonrenkaan vaihtamisoperaatio sekä kaksi tuntia kestänyt ruoanlaitto. -Uusi koti, uudet (tai miten sen nyt ottaa) kodinkoneet. Mikään kodinkoneista ei kuitenkaan tällä kertaa lentänyt ovesta ulos. Palovaroitinhan ei nääs ole kodinkone. 


 Käyttöohjeet ovat tarpeen vieraassa kulttuurissa.
  
Kävin renkaanvaihdon aikana kysymässä laukkuliikkeeseen pari viikkoa sitten jättämääni käsilaukkua. Siitä oli hajonnut vetoketju ja kauppias lupasi korjauttaa sen ”perjantaihin” mennessä. Nyt siis menen liikkeeseen ja ihmettelen kun myyjää ei näy. Tervehdin vieraan näköistä naista ja samassa myyntipöydän takaa kuuluu: ”Sinun ruskea laukkusi on valmiina perjantaina yhdentoista jälkeen. Tule sitten uudelleen.” Säikähdän ääntä ja pöydän takana heiluvaa kättä. Muuta ei näy. Menen varovasti peremmälle ja huomaan vanhahkon naismyyjän makaavan lattialla viltin alla. Käännyn ja kysyn toiselta naiselta (näinhän toimitaan jos halutaan keskustella kuuromykän, cp –vammaisen tai muuten oudosti käyttäytyvän ihmisen kanssa), että onko hän sick. ”Ei toki, hän vain lepää hiukan”. Vasta ulos mentyäni tajusin. Siesta.  


Täällä alkavat reilun viikon kuluttua karnevaalit ja niitä valmistellaan joka puolella kaupunkia.

 
Lopulta pääsimme kiertoajelulle vieraan kanssa.  Rantakatu - Lady´s Mile - Akrotiri Salt lake (suolajärvi), ja brittien tukikohdan ohi takaisin kaupunkiin. Tämä on usein ajamamme reitti. Tie rannassa on erittäin huonossa kunnossa. Reitin varrella on houkutuksia, kuten St Nicolaksen nunnaluostari. Nimen perässä käytetään myös lisäystä: of the Cats. Kissaluostari


Olen kuullut, miten joissain luostareissa nunnat ovat äkäisiä turisteille. Nämäkin huitoivat käsillään torjuvasti ja kielsivät valokuvaamisen. Lopetinkin sen heti kiellon jälkeen. 


Kaikki mahdolliset portit ja ovet olivat lukossa. 


Jatkoimme matkaa ja päätimme ajaa katsomaan auringonlasku Kourionin rantaan. Rantatien varressa huomasin asutusta. Ja portin, joka oli jäänyt auki. 

 
Jos pihassa kasvaa näin hyvin hoidettuja pelargoneja, täytyy asukkaiden olla mukavia. Menen katsomaan. Pihan perältä tulee mies. Tervehdin ja kysyn, olenko tullut yksityisalueelle. Pyytelen anteeksi ja pyydän saada ottaa muutamia kuvia viehättävästä pihasta.


Vaihdoimme muutaman sanan, mies huuteli vaimoaan ja kutsui minut sisälle. Kohta istuinkin mökin sohvalla ja söin banaania (kahviakin tarjottiin), ja keskustelimme talonväen kanssa mm. luterilaisen ja katolisen kirkon eroista. Vierailu oli tosi mukava ja ensimmäinen käyntini täkäläisessä kesämökissä. Minut toivotettiin tervetulleeksi kylään uudestaankin. Lupasin käydä sanomassa näkemiin ennen kuin palaan Suomeen. Thank you!


Ei ollut hassumpi kesämökin paikka. Välimeri parinkymmenen metrin päässä.


Maisema muuttuu sekunneissa eri näköiseksi kun aurinko laskee. 


Lopuksi vielä kuva olkkarimme uudesta matosta.


No, ei herttinen sentään. Tämä on St Catherinen kirkosta. Mutta tämmöinen olisi ihana. Istuapa tuollaiselle matolle. -Lentoonhan siinä lähtisi. 


3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä Suomessa päänsäryn tiimoilta aamutuimaan lueskelen blogiasi. Onpas ihana tuo merikuva!
-jossu-

cake kirjoitti...

Oih, miten kurja aamu sulla. Kiva kun jaksoit blogissa käydä.Toivotan, että menee nopeasti ohi. Vai onko reissumigreeni pukannut päälle? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, alkaa oleen jo matkakuumetta, tiedä vaikka tämä särky sitä ;) Ootetaan jo kovasti! Pian nähdään.