Luterilainen suomalainen maailmalla

Tiesitkö, että suomalainen voi tarvittaessa käyttää kirkon palveluja myös ulkomailla asuessaan tai lomaillessaan turistikohteissa? Suomen kirkko toimii eri puolilla maailmaa, useissa maissa on pappeja ja kanttoreita, saattaa olla muitakin työntekijöitä.  Kirkon ulkosuomalaistyö ja turistityö ovat tukiverkko, jonka olemassaolosta moni ei välttämättä tiedä mitään, ellei elämä yllätä. 

Useissa maissa on joka sunnuntai suomalainen messu jossakin kirkossa. Kirkko järjestää monenlaisia tapahtumia myös tavallisessa arjessa. Esimerkiksi meillä Limassolissa on tänään naistenilta, johon on tulossa lähes 20 suomalaista naista keskustelemaan, syömään ja saunomaan. Paikalle on kutsuttu Nicosiassa asuva, Pia Rendic, kertomaan ihmiskaupan vastaisesta työstä Kyproksella. Odotan iltaa mielenkiinnolla ja innolla.

Minä olen Kyproksella kirkon turistityössä tämän talvikauden. Perheen vastoinkäymiset ajoivat pohtimaan irtiottoa tavallisesta arjesta.

Kaipasin myös ammatillisesti vaihtelua elämääni. Kun tekee yli kaksikymmentä vuotta samaa työtä, on välillä hyvä katsoa asioita erilaisesta näkökulmasta. Odotukset ovat täyttyneet, tämä on ollut hienoa aikaa. Koska työaika (ja valitettavasti myös palkka) on 60 -prosenttinen, on aikaa jäänyt myös lomailuun ja kotoiluun.

Työympäristöni on mielettömän hieno. Saan katsella kauniita maalauksia, patsaita ja tekstiilejä, ja olla vanhojen kiviseinien sekä korkeiden kattoholvien suojassa. 

Saan ihailla kauniisti katettua alttaripöytää tuoreine kukkineen ja kynttilöineen. Saan kuulla raamatunkertomuksia, rukoilla ja laulaa omalla äidinkielelläni.

Nämä digitaalisoittimet ovat vanhetessaan vähän kuin jääkaappi tai pyykkikone. Alkavat reistailla ja pitää omituista ääntä. Monta kikkaa, joista käyttöohjeissa ei mainittu mitään, täytyy opetella.
Mutta en tullutkaan tänne hifistelemään uruilla. 

Tämän blogitekstin kuvat ovat roomalaiskatolisesta St Catherinen kirkosta Limassolista. Täällä on suomenkielinen messu joka sunnuntai klo 12.30. Kirkko on rakennettu 1800 -luvun lopulla ja se sijaitsee hyvällä paikalla rantakadun varrella. Ovet, ja lämpimällä ilmalla ikkunatkin, ovat sepposen selällään. Merituuli ja kadun äänet kantautuvat sisälle. Myös ihmisiä tulee ja menee koko ajan. Joku sytyttää tuohuksen tai käy hiljentymässä penkissä.

Joku käy Jeesus -patsaan juurella, sipaisee viitan helmaa ja rukoilee. Joku saattaa tulla hetkeksi viereesi, hymyillä ja lähteä pois. Vain suomalaiset nököttävät hipihiljaa penkeissään ja liikuttavat ruumistaan vain kun pappi käskee.
Tämä, jos mikä, on luterilaista.

Pia Rendicin työstä kertova blogi löytyy täältä.