Mitäpä kun viitisenkymmentä kaamosta kokenut joutuu elämään toista viikkoa nauravien, hauskoihin asuihin pukeutuneiden ihmisten, pari metriä korkeiden satuolentopatsaiden, värikkäiden koristeiden, musiikin, ruoan ja juhlinnan keskellä? Tähän katolisten maiden paastoonlaskeutumiskulttuuriin ei oikein meinaa joka solullaan päästä mukaan. Mieluummin tekisi vain sen litran laskiaispullataikinan.
Lasten karnevaaliparaati valtasi sunnuntaina rantakadun. Ensimmäisenä saapui karnevaalien kuningas.
Ämyreistä tulviva melu, karnevaalimusiikki, sattuu korviin.
En ymmärrä, miten lasten tärykalvot kestävät sitä.
Tien varressa seisova, tuskin metrin mittainen cowboy osoittaa minua aseella ja ampua päräyttää, vaikka nostan käteni ilmaan antautumisen merkiksi. Kuinka paljon aikaa ja rahaa ovat vanhemmat laittaneet lasten karnevaaliasuihin! Myös aikuiset ovat satsanneet pukeutumiseen.
Jostain lehahti paikalle enkeli. Ja jotain valoisaa läikähtää sisälläni.
Täytyyhän lasten juhlassa olla enkeitä!
Yhtäkkiä melu lakkasi ja kaikki oli ohi.
Jostain ilmestyi siivoojia kadulle.
Roskat lakaistaan pois, katu tyhjenee ja alueen kahvilat ja ravintolat täyttyvät karnevaaliväestä. Mitähän nuo minusta ajattelisivat, jos tietäisivät, että tämä yksi sivustakatsoja haaveilee hernerokasta ja pannarista.






2 kommenttia:
En ihmettelisi vaikka noilla roskilla "lannotettais" joku sivukadun piennar.. :O
Aika hienon näköistä toi roska siltiki!
-elka
Niinpä. Voishan se olla kiva katteena tien pientareella. ;)
Lähetä kommentti