Lofou ja Lania, mustikka ja mansikka

 Mantelipuu kukkii vielä.

Kyproksella on helppo tehdä yhden päivän autoreissuja. Välimatkat ovat lyhyitä ja joka puolella on paljon kiinnostavaa katseltavaa. Itse asiassa ei tarvitsisi välttämättä lähteä edes kotipihasta minnekään, koska täälläkin tapahtuu kaikenlaista. Eräänä päivänä huomasin että apupoika seisoo naapuritalon toisen kerroksen parvekkeen kaiteella ja master touhuaa jotain katolla. Näytti siltä, että miehet olivat kiperästi tauon tarpeessa, ainakin apupoika oli saatava kaiteelta pois. Masterin tultua katolta menin kysymään, että  mitä täällä oikein tapahtuu, "Is it some Carnival happening?" Master sanoo jotain, joka suomeksi olisi, että "Tuu vaikka kattoon". Minähän menin. Miehet tekivät asunnossa täysremonttia. Paikka oli kuin maanjäristyksen jäljiltä. Masterin kertoessa tupakka huulessa projektista minä yritin olla yhtä asiantuntevan näköinen kuin hän viime viikolla esitellessäni virkkaamaani pöytäliinaa.

Onneksi yksi tupakka ei kauaa pala ja pääsin turvallisuusvyöhykkeen paremmalle puolelle. Irtirevittyjen keittiönkaappien välissä hyppely ei ole vahvimpia lajejani, vaikka on sitä remonttia meilläkin tehty. 

Aamulla pihan poikki kulki silityslauta ja pahvilaatikko, jossa oli ilmeisesti taulutelevisio. Olin näkevinäni silityslaudan takana apupojan. Ei epäilystäkään, kuka täällä on pomo. Mutta apupojasta tulee sitten aikanaan mestari, jahka hengissä selviää. 

Mutta lähdetään nyt viimein sinne autoajelulle. 

Lofoun kylään ei ole kuin vajaan 30 kilometrin matka Limassolista. Tarkkuus ei täytä matkaesitekriteeriä, mutta täkäläisittäin on aivan riittävä. Meillä tähän matkaan kului toista tuntia, koska olimme päättäneet syödä retkilounaan matkan varrella. Pysähdyimme Profeetta Eliaksen kappelin pihalle. Sieltä oli huimat maisemat, ja pihassa oli kaksi pöytää johon seitsemään hengen eväät juuri ja juuri mahtuivat. 

Istuimme kirkon takana suojassa tuulelta ja ihmisten katseilta. Ohi ajoi muutama polkupyöräilijä sekä vanha mies viininpunaisella lava-autolla. Kuljettaja teki kirkon kohdalla ristinmerkin.

Lofoun kylän ominaispiirre näyttää olevan huikean kauniit vuoristomaisemat, kivien avulla pengerretyt rinteet, viinitarhat, sekä lampaat, jotka juoksevat villinä pitkin kylänraittia. Ihmettelinkin, mitä mustat pienet papanat kirkon portailla olivat. Alueella on ollut aikoinaan paimenia, jotka ovat asuneet luolissa ja myöhemmin rakentaneet kivestä talot. Talojen lomassa kiemurtelevat kujat on päällystetty pikku kivillä. Kylästä löytyy englanniksi tietoa täältä.

Kylä vaikutti kiviseinineen ja -teineen melko karuilta ja hiljaiselta, mutta löytyi ajoreitin varrelta joku viehättävä taverna. Tällä kertaa ajoimme kylän läpi pysähtymättä.

Kylän väkiluku on vähentynyt vuosien saatossa dramaattisesti. Lähes tuhat asukasta 1900 -luvun alussa, -80 -luvulla enää noin sata. Nykyään kylässä asuu ainakin yksi mies, mutta hän ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota, koska nukkui.

Lofoun taannoisen väestökadon katsotaan nyt olleen kylälle siunaus. -Ketään ei ole kiinnostanut muuttaa sinne, rakentaa uutta ja tärvellä kylän alkuperäistä tunnelmaa ja arkkitehtuuria. Nyt kylän alkuperäistä ilmettä halutaan tietoisesti vaalia, ja se on hienoa!

Kuljettaja halusi varmistaa, ettei kyltti ole joskus vahingossa unohtunut tien varteen. Tila-auton peruuttaminen kapealla vuoritiellä sujui yllättävän helposti, koska kukaan muu ei ajanut kyltin ohi. 

 Luostarin kirkon ovelta.

Ei ole sellaista ajoreittiä, ettei yhtään luostaria. Pysähdyimme arkkienkeli Mikaelin luostariin. Kauniisti hoidetuista hedelmäpuista ja ruukkupelargonioista päätellen luostarissa asuu joku, mutta emme nähneet kuin pari kissaa. On aika jatkaa matkaa Lanian kylään.

 

 

Kylä on todella ihastuttava kukkineen, puutarhoineen ja kapeine kujineen. Kupari, viinin ja oliiviöljyn valmistus ovat työllistäneet Lanialaisia. Nykyään sieltä käydään töissä Limassolissa. Kylässä on tullut jo kerran aiemminkin käytyä, kurkkaa vaikka.

39 raipaniskua ja vähän rakkauttakin

On hauskaa körötellä autolla isolla porukalla. Harmi vain kun auton ilmastointi ei toimi. Laite vaatii koko ajan säätelyä siten, ettei kellään yhteensä seitsemästä matkustajasta ole liian kylmä tai kuuma, tai etteivät ikkunalasit mene huuruun. Ikkunoita on pidettävä ajaessa raollaan. Kävimme autovuokraamossa reklamoimassa asiasta, mutta siellä oltiin sitä mieltä, että auto on kunnossa, eli" no problems". Nämä ovat vain tämän auton ominaisuuksia. Minusta autossa on vain yksi ominaisuus; sukkamehun haju, joka tulee sieltä ilmastointisysteemistä, joka ei siis toimi. Mutta kestämme tätä kyllä sunnuntaihin asti, jolloin vieraamme lähtevät Suomeen ja palautamme auton. Vieraita pitäisimme mielellään pidempäänkin.

 

Ylämäki, vesisade ja iso vaihde päällä.

Minusta on käsittämätöntä, että täkäläisten mielestä turisteilla ei koskaan ole ongelmia. Olemmeko tottuneet liian hyvälle ja valitammeko oikeasti turhista asioista?

Mitä syötäisiin? Otamme monesti omat eväät mukaan autoreissuille. On mukava levittää pöytäliina vaikkapa rantakiville ja istua syömään eväitä.  Mutta sadepäivänä täytyy syödä ravintolassa. Kivan ruokapaikan etsiminen nälkäisenä ei ole kovin mukavaa. Paikan pitäisi olla kaikkien mielestä viihtyisä ja ruokalistan kiinnostava. Ja jotain keliaakikolle sopivaa pitäisi myös löytyä. Mutta tässä kohtaa joutuu aina ottamaan riskin. Vehnäjauhoa laitetaan joka paikkaan. Siinä esim. saatetaan kuivattaa liha, joka kypsennetään vartaassa. Asiasta on yleensä turha keskustella henkilökunnan kanssa. He eivät ymmärrä, mistä puhutaan, eikä tuoteselosteita ole.

Syödessä kannattaa muistaa, että vessanovet aukeavat sitten sisäänpäin...

Tulipa syötyä Pafoksen satama-alueella kivassa ravintolassa. Theolla oli kauniit pöytäliinat ja löysin lautaseltani kahden sentin kreemikerroksen alta ohuen ohuen letun, joka oli oikein hyvää mansikoiden ja jäätelön kanssa. 

Voin suositella paikkaa myös siisteyden ja ystävällisen henkilökunnan puolesta. Ja kanasalaatti näytti hyvälle. -En ehtinyt kuvaa ottaa, kun kupin pohjalla oli jäljellä vain muutama krutonki.

Tässä tulee vielä kirkkoesittely. Vuorossa on Pafoksessa sijaitseva Agia Kyriaki -kirkko (The Panagia Chrysopolitissa church). Kirkko on rakennettu 1200 -luvulla varhaisbysanttilaisen basilikan raunioille. Yläkuvassa punaisella näkyy ilmeisesti kirkon alkuperäinen malli, sinisellä on piirretty myöhemmin tehty laajennus.

Kirkon edessä (kuvassa oikealla) on pylväitä, joista yhden sanotaan olevan Paavalin ruoskintapilari. Hän sanotaan saaneen siihen sidottuna 39 ruoskaniskua noin vuonna 45 jKr vieraillessaan saarella lähetysmatkalla. Muukalainen, joka uskalsi nousta Afroditen palvontaa vastaan ja kertoa kristittyjen Jumalasta, sai selkäpiitä myöten tuntea olevansa ei toivottu vieras täällä. 

Kirkko on sisältä hyvin kaunis ja tunnelmassa on jotain mystistä. Liekö vanhan kirkon raunioista ja kenties sen alla olevista vanhoista haudoista jäänyt paikkaan jotain salaperäistä karmaa.  Äh, eihän sana karma sovi tähän ollenkaan, mutta en nyt muutakaan keksi. Sisäkuvat on otettu joulun alla. Kirkon ovet olivat eilen lukossa.

Alttarilta katsottuna vasemmalla ikkunan edessä on urkurin paikka. 

Plaah. Digitaaliurut täälläkin.

Auringonsäteet tunkivat pilvien raosta ajaessamme yläkaupungin halki. Piti napata kuva ennen kotimatkaa ja todeta kotona, että "eihän tää kuvassa näytä millekään". Kuva on silti minulle tärkeä, koska sen avulla muistuu mieleen tuon hetken tunnelma.

Ja mitä tulee Afroditeen, rakkauden jumalattareen, niin rakkautta näytti olevan ainakin Afroditen synnyinrantaan johtavan tunnelin päässä.

Karnevaalit Limassolissa

Mitäpä kun viitisenkymmentä kaamosta kokenut joutuu elämään toista viikkoa nauravien, hauskoihin asuihin pukeutuneiden ihmisten, pari metriä korkeiden satuolentopatsaiden, värikkäiden koristeiden, musiikin, ruoan ja juhlinnan keskellä? Tähän katolisten maiden paastoonlaskeutumiskulttuuriin ei oikein meinaa joka solullaan päästä mukaan. Mieluummin tekisi vain sen litran laskiaispullataikinan.

 Lasten karnevaaliparaati valtasi sunnuntaina rantakadun. Ensimmäisenä saapui karnevaalien kuningas.

 Ämyreistä tulviva melu, karnevaalimusiikki, sattuu korviin. 

En ymmärrä, miten lasten tärykalvot kestävät sitä.

Tien varressa seisova, tuskin metrin mittainen cowboy osoittaa minua aseella ja ampua päräyttää, vaikka nostan käteni ilmaan antautumisen merkiksi. Kuinka paljon aikaa ja rahaa ovat vanhemmat laittaneet lasten karnevaaliasuihin! Myös aikuiset ovat satsanneet pukeutumiseen.

 Jostain lehahti paikalle enkeli. Ja jotain valoisaa läikähtää sisälläni. 

Täytyyhän lasten juhlassa olla enkeitä!

 

Yhtäkkiä melu lakkasi ja kaikki oli ohi.

 Jostain ilmestyi siivoojia kadulle.

Roskat lakaistaan pois, katu tyhjenee ja alueen kahvilat ja ravintolat täyttyvät karnevaaliväestä. Mitähän nuo minusta ajattelisivat, jos tietäisivät, että tämä yksi sivustakatsoja haaveilee hernerokasta ja pannarista.

Kissojen brunssi ja muita kirkkovuoden juhlia

Täällä valmistaudutaan suureen paastoon ja pääsiäiseen. -Lihaa on käristetty ravintoloissa sekä kaduilla, ja karnevaalitapahtumat ovat alkaneet.
Uskallan epäillä, että hartaus, jolla karnevaaleja on valmisteltu, haihtuu pääsiäiseen mennessä olemattomiin kuin savu katukauppiaan lihavartaasta.

 

Joku oli aamulla järjestänyt kissoille brunssin meren rantaan.

 Pari hartaampaa kattia tyytyi lipomaan huuliaan lintuhäkin alla.

Me luterilaisetkin toki paastoamme, pari päivää joulun jälkeen. -Emme ehdi syödä, koska on alennusmyynnit.  Kaupoissa kiertely ja vaatteiden sovittelu on niin hauskaa, ettei mitään karnevaaleja enää tarvita. 

Täällä alennusmyynti alkaa kunnolla vasta vuoden vaihduttua.
Edelleen monissa kaupoissa myydään vaatteita jopa 70 % alennuksella. 

Pieniä paheita.

 Saimme ihanan kirjeen ystäviltä  Suomesta. Kirjeessä oli hienoja piirustuksia ja yhdessä niistä oli meidän perhe, Kypros -kokoonpanolla. 

 Näin iloisina ja kauniissa vaatteissa voisimme mennä vaikka karnevaalikulkueeseen! 

Kiitos!

Isoäidinneliöt

Hyvään arkeen kuuluvat pienet, mutta lähes välttämättömät, kahvikupillisen mittaiset hetket.

 Tarpeellista, tai ainakin mukavaa, on myös hengailu uudessa puutarhassa
(puutarha se on parvekepuutarhakin).

Mutta kun istuu pari tuntia virkkaamassa meren rannassa,

hiipii mieleen ajatus, että vain tämä on elämässä välttämätöntä.

Maisemia

Kun vaihdoimme asuntoa, vaihtui samalla asuinkuntamme. Muutimme Germasogeyasta  Mouttayiakan kuntaan. Tämäkin kuuluu Limassolin alueeseen. Kävin eräänä iltana pyöräilemässä kylän keskustan suunnalla. Huh, kun oli kova nousu. Mutta takaisin tullessa vaivat palkittiin. -Alamäki, eikä hullumpi maisema.

Yritin eilen etsiä Linopetran torilta ruukkuja parvekkeelle. Valtavan krääsämäärän keskeltä silmiini osui jotain sellaista, mitä piti vähän zoomata. Kyllä, se on arabiaa. 

Kysyn hintaa, sen kuultuani nyrpistän naamaani ja kävelen määrätietoisesti kohti naapurimyyjän isoa, ruskeaa pahvilaatikkoa aivan kuin tietäen, että sieltä löydän etsimäni.

Mietin kuumeisesti, ostaisinko astiat. En ole mikään vanhojen Arabian astioiden keräilijä, mutta nämä näyttivät niin kauniilta täällä. Juon murukahvit lempikahvilassani ja menen takaisin. Tarjoan koko setistä 15 euroa.

Kotona mietin, että missähän nämä astiat ovat seilanneet? Googlaamalla löytyy seuraava totuus:

"Toinen todella pitkäikäinen on Maisema, jota löytyy varmaan joka mummon kaapista. Sitä tehtiin vuodesta 1941 aina 1970-luvulle asti."

 

Joka mummon. Pah.