Ajatuksia aurinkovarjon alta

Kyproksella on aika ajoin käyty neuvotteluja maan pohjois- ja eteläosien yhdistämiseksi. 10 vuotta sitten asiasta järjestettiin kansanäänestys, mutta eteläisen puolen kyproslaiset äänestivät suurimmaksi osaksi vastaan.

-Yhdistämisehdot eivät olleet kansan mieleen, näin paikalliset asukkaat sanovat. Tänäkin vuonna olen huomannut tiedotusvälineissä kerrotun yhdistämisneuvotteluista. Täkäläiset suhtautuvat asiaan yhtä suurella riemulla kuin alkoholistin kanssa elävät perheenjäsenet kuullessaan kymmenennen kerran, että pullon korkki pysyy kiinni huomisesta lähtien. 

Tämmöinen epävarmuus tulevasta, soutaminen ja huopaaminen, on niin rankkaa, että kerran vuodessa on pidettävä vapaapäivä. Se on maaliskuun 25. eli juuri eilen. Kattojen yllä liehui lippunauhoja ja koululaiset saivat vapaata koulusta osallistuakseen juhlaparaatiin, jollainen järjestettiin ainakin Larnacassa. Useassa lipputangossa liehui Kreikan lippu. Oli nimittäin Kreikan kansallispäivä, vuonna 1821 alkaneen Turkin vastaisen vapaussodan alkamispäivä.

Suhtautumista turkkilaisiin ja Kyproksen menneisyyden tapahtumiin opetetaan täällä kouluissa tunneilla, joiden nimi on "En unohda". Näiden tuntien jälkeen jotkut lapset ovat olleet peloissaan ja nähneet painajaisunia. (Miksei muuten suomessakin voisi olla tämän niminen oppiaine?  -Ei jäisi sotakokemusten muistelu pelkästään itsenäisyyspäivän varaan.)

Olen itse kodistaan karkoitetun evakon lapsi. Koen, että on tärkeää tuntea omat juurensa ja historian tapahtumat. Mutta jos halutaan parempaa tulevaisuutta, ei ole hyvä jäädä pelkoon tai katkeruuteen.

Hui, kauhistus. Ei minun pitänyt kirjoittaa asioista, joita en ymmärrä.

On siirryttävä pikaisesti faktatietoihin.

Teille, jotka olette joskus olleet Kyproksella muistamatta jälkeenpäin, millä paikkakunnalla olitte, on minulla ilouutisia. Olette nimittäin olleet Agia Napassa, eli täällä, eikö vain?

Kaupungin erikoisuus ovat upeat hiekkarannat, lukuisat hotellit, yökerhot ja ravintolat. Eli tänne matkustaa auringonotosta ja/tai juhlimisesta kiinnostuneita viikkoturisteja, sekä turismista elantonsa saavia henkilöitä, kuten minäkin tavallaan olen. Viimeisin vierailuni tapahtui eilen. Ravasin ruustinnan perässä pitkin rantoja. Liikkumista hankaloitti pehmeä hiekka, sekä rannalla siellä täällä makaavat turistit. Emme tällä kertaa yrittäneet messuta, emmekä edes päivettyä, vaan löytää pari geokätköä.

Agia napa on valmistautumassa turistisesonkiin. Aurinkotuolit ja päivänvarjot on kannettu rantaan, ja vähän joka puolella tehdään remonttia. Paikkoja siistitään ja kunnostetaan. -Että hyvää lomaa vain!

Kotona Limassolissa

Reissut virkistävät mieltä. On hienoa tutustua uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Mutta jos kuudentena reissuaamuna kysyttäisiin ruumiilta, että mitä tänään tehtäisiin, se murjottaisi ja sanoisi haluavansa vain nukkua. Tai, no, kahvilaan se kyllä lähtisi.

Kuusi päivää huikeita nähtävyyksiä, juoksemista metron portaissa, hyvien ruokapaikkojen etsimistä, kokouksia, nukkumista liian kuumassa huoneessa tai meluisessa hotellissa (kreikkalaisten yläkoululaisten kevätretki tehtiin tänä vuonna viikolla 12: ma - ke), kerjäläisiä, mielenosoitus, katusoittajia, hotellihuoneen minibaarista iltapalaksi kaivetut kalkkunasiivut ja lidlin kestoleipä, museon aulasta kerätyt "isthisfree" -prosyyrit kun sisäänpääsylippu neljälle hengelle tuntuu liian kalliilta, neuvottelua ohjelmasta perheenjäsenen kanssa tyyliin: kävelykierros teemalla antiikin aarteet Ateenassa, Paavalin lähetysmatkat, vai mennäänkö metrolla ostoskeskukseen. Janiinedelleen.

 

 

Eikä mene kuin muutama kuukausi niin kaipaan tätä taas.

Pikku hiljaa kokemusten sekamelskasta erottuvat ne, joista tulee niitä ikuisia, elämänvoimaa antavia, muistoja. Yksi niistä voisi olla vaikkapa tyttären kanssa juodut päiväkahvit kuvassa näkyvän kukkulan laella. Orastavat vaivasenluut kiittää.

Olimme sopineet, että haemme auton vuokraamosta kotiinpaluuta seuraavana aamuna kello kymmenen. Pulju oli pimeänä. -Edes vahtikoiraa ei näkynyt. Ovessa oli lappu, "next door, please". Se oli kioskin ovi. Kioskissa ollut mies soitti puhelun, päästi meidät sisälle vuokraamoliikkeeseen ja hävisi johonkin. Jäimme hämmentyneinä haistelemaan ilmapiiriä (tupakka ja  koiran pieru). Kohta liikkeen yläkerrasta tuli kaksi unenraukeaa nuorta miestä hiukset pystyssä. Taas puhelinsoitto ja lopulta saimme kirjoitettua vuokrauspaperit.  Nähdessään minun hyppäävän rattiin, tuli toinen pojista näyttämään, miten auto käynnistetään. Argh. "Se akka väitti, että sillä on ajokortti". -Näin poika varmasti sanoi kaverilleen meidän lähdettyä.

Mutta nyt istun parvekkeella ja syön jukurttia hunajan ja myslin kera. 

Mandariinipuu tuoksuu.

Mies huutaa suihkusta, että sammuttakaa pyykkikone, hanasta ei tule vettä.

Nypin parvekekukista kulahtaneita kukintoja. Laventeli on selvästi nauttinut helteistä. 

Kohta keilahallin parkkipaikalle pitäisi tulla vanha mies, jonka kanssa kuuntelemme sunnuntaisin yhdessä barokkimusiikkia. -Mies autossaan, jonka avoimesta ikkunasta soi Bach, 

minä parvekkeellani, piilossa pelargonioiden takana.

 

Ulkomailla

 

  

 

 

  

  

Ateenassa, Akropolis -museon kainalossa on pieni hotelli, jonka sohvalla röhnötän ja kirjoitan. Ilta on jo pitkällä. Netti pätkii. Ruumiis yrittää kovasti sulattaa turskaa, jota söimme parisataa vuotta vanhassa tavernassa. Ajatus on samean onnellinen. Muutama sana ensivaikutelmista Ateenassa.

Siisteys. Kaduilla ei loju roskia, eikä roskapusseja. Jalkakäytävillä ei ole edes autoja eikä muutakaan sinne kuulumatonta roinaa.

Raideliikenne. Täällä kulkee metro ja tram –juna.  Ostimme jokaiselle viikon tiketin,
(14 €, yksi matka maksaisi 1,40 €). Olemmekin aamusta iltaan joutuneet istumaan metrossa tai junassa, että jäisimme plussan puolelle. Eilenkin menimme junalla meren rantaan nukkumaan päikkärit, vaikka ne olisi helposti voinut nukkua hotellin sängyssäkin.

Oikeanpuoleinen liikenne. Renkaiden päällä kulkeva liikenne on aika saman oloista kuin Limassolissa. Tosin moottoripyöräilijät käyttävät täällä kypärää, lähes kaikki. Autoilijat eivät pysäköi autojaan niin holtittomasti kuin Limassolissa. Huomasin muuten jo ensimmäisenä päivänä, että täällä ei ole valkoisia lava-autoja. Limassolissa niitä näkee yhtä paljon kuin mopoautoja Pirkkalassa.

Kevät. Se on täällä myöhemmässä kuin Limassolissa, mutta ilma on ollut tosi lämmin ja lehdettömiin puihin on tämän viikon aikana alkanut puhjeta lehtiä.

Kerjäläiset ja kaupustelijat. Voin huonosti kun ruokapöytäni ylle ojentuu anova käsi, pieni tai iso. Tai kun noin viisivuotias poika kulkee metrossa kertakäyttömuki kourassa, katsoo ruskeilla silmillään ja ojentaa kätensä. Huitaisen tympeästi, aivan kuin tämä ranneliike hävittäisi koko ongelman maailmasta. Ongelman, joka sekä ärsyttää, että riipaisee minua sydämestä. Kenen kuuluisi huolehtia näistä ihmisistä? EU:n, valtion, vai sen maan, josta nämä ovat lähteneet? Vai minun, jonka kukkarosta löytyy aina muutama lantti, vaikka tili on nykyisin lähes aina miinuksella. Minun kolikoillani ei tätä asiaa ratkaista. Enkä halua antaa yhtään kolikkoa lapselle, joka joutuu antamaan sen lähistöllä odottavalle aikuiselle. Maailman menoa seuratessa huomaan kyllä, että poliitikoilla on isompiakin asioita ratkottavanaan. Mutta tehkää, please, jotakin. Ei tuollainen ole ihmisarvon mukaista elämää.

Historia. Aivan kuten Kyproksella, on täälläkin paljon historiallisia rakennuksia ja monumentteja, joiden profiileja katsoessani melkein hengästyn, tai olen vähintäänkin tohkeissani. Ateenan on täytynyt olla mielettömän hieno kaupunki jo ennen ajanlaskun alkua. Mistähän nappulasta pitäisi painaa, että pääsisi aikakoneella pari tuhatta vuotta taaksepäin, ihan vain kurkkaamaan? Joka tapauksessa Ateena on mielettömän hieno kaupunki. 

Kevään merkkejä

Kevään tulon täällä Kyprosella huomaa joka puolella näkyvästä keltaisesta väristä ja luonnon vihertymisestä. Viiniköynnöksiin ja lehdettöminä talvehtineisiin puihin on alkanut tulla lehtiä. Myös uusia tuoksuja lehahtelee siellä täällä. Liekö appelsiini vai mandariini, joka tuoksuu nyt erityisen huumaavalle.

Kevään tulon huomaa myös kaupungin katukuvassa. Hotellit entraavat julkisivujaan ja istutuksiaan, ravintoloiden terasseilla öljytään kalusteita, vähän joka puolella on menossa pientä tai isoa remppaa. Ja kaduilla tuntuu muutenkin olevan enemmän elämää.

Viime aikoina Limassolissa on näkynyt tavallista enemmän lenkkeilijöitä; Täällä on tänään maraton -tapahtuma! Tapahtumaan osallistuu yli 4000 henkeä. Minä saan kunnian olla mukana huoltojoukoissa.

Kevään edistyminen merkitsee myös meidän perheen paluumuuton lähestymistä. En vielä haluaisi ajatella sitä, mutta alitajunta työstää muuttoa ainakin öisin. Unet ovat kuin huonon editoijan jäljiltä; randomilla valittuja otoksia tilanteista, jotka haluaisi mieluiten unohtaa.

 

Mutta onneksi päivisin on sitäkin mukavampaa. Ollaan tällä viikolla saatu nauttia vieraiden seurasta. On ajeltu pitkin saarta, shoppailtu, käyty kahviloissa, maattu altaan reunalla, naurettu ja vain oltu. 

Kävin eilisen pyörälenkin lopuksi tarkistamassa, miten "naapurin" hanhet voivat. Tässä ihastuttavassa lintutarhassa kiekui kukko, jonka sisäinen kello tuntui olevan yhtä sekaisin kuin sillä kanaemolla, joka nousi tänä aamuna kolmen jälkeen keittämään aamukahvia. Huh, tulipa hapenottokykyä koetteleva virke. Nyt tarvitaan toinen kuppi energiajuomaa.

Kaikki helmet nauhassa?

Meille on tullut vieraita kolmen tuhannen kilometrin päästä. Siksi en halua nyt käyttää aikaa blogin kirjoittamiseen. Mutta nopeasti, tajunnan virtaan heittäytyen, viikon helmet.

Myöhäinen päivällinen parvekkeella miehen tultua Suomesta. Kello yhdeksän, lämpötila 20. Grillattiin iltahämärässä. Oma perhe siinä, Suomessa asuvaa tytärtä lukuunottamatta. <3 

Kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Täällä kuulee niin monenlaisia elämäntarinoita ja tapaa ihmisiä eri puolilta maailmaa. Myös Kyproksella asuvissa suomalaisissa on mielenkiintoisia persoonallisuuksia. On aina ilo tutustua uusiin ihmisiin. Mutta kurjaa hyvästellä. Osa on jo nimittäin lähtenyt Suomeen. Paljon terveisiä, jos vaikka Ämmä, J tai Hauho, satutte tätä lukemaan!

Naistenpäivän hartaushetki St Catherinen kirkossa (pidettiin perjantaina). Kuvat ovat tästä tilaisuudesta. Paikalla oli kymmeniä eri maista kotoisin olevia ihmisiä, lähinnä naisia. Tilaisuus pidettiin englanniksi. Nyt muuten ymmärrän, mille tuntuu ihmisestä, joka tulee valittamaan messun jälkeen kanttorille, että ei tuntenut yhtään virttä. –Harmittaa ja suututtaa. Minä osasin melodian ainoastaan yhteen lauluun. Nuotteja ei ollut. Olisi ollut niin hienoa osallistua laulamiseen. Tämä oli  minulle tarpeellinen kokemus ja haluan sen siksi muistaa.

Tämänaamuinen kävelylenkki ystävän kanssa. Asioiden jakamista. Samanlaisuuden tunnetta, vaikka olemme melko erilaisissa elämäntilanteissa ja eri ikäisiä. 

Iltakahvit vanhassa kaupungissa porukalla. Elävää musiikkia, perinteistä ja paikallista. Käsityöläisiä myyntipöytineen. Myyjät sytyttelivät kynttilöitä ja lamppuja kun ilta pimeni. 

Tämä hetki. Maailman arkisin ja tavallisin. Astianpesukone hyrskyttää, miesväki on vaipunut wlan -koomaan, tytöt sovittelevat toistensa vaatteita, jääkaapista löytyy pari palaa Fazerin sinistä. Levollinen väsymyksen tunne, hiljaisuus. 

Kauniita unia, enkelin kuvia!

Päivä Kyreniassa

Selkomielinen postaus kaltaisilleni uteliaille keltanokille.

Yöpöydälläni on kasa Kyproksesta kertovia matkaesitteitä. Niitä iltaisin lueskelen. Turisti-infosta haalimani esitteet ovat kaikki englanninkielisiä, mutta sain jostain käsiini vuonna 2003 painetun suomenkielisen esitteen (Kyproksen matkailuorganisaatio). Johdannossa lukee: ”Valitettavasti merkittävä osa kulttuuriperinnöstämme on heinäkuusta 1974 alkaen ollut turkkilaisten miehittäjien hallinnassa, minkä vuoksi siihen ei pääse tutustumaan. Tämä osa kulttuuriperinnöstä on joutunut tahallisen ja vakavanlaatuisen tuhon kohteeksi, koska turkkilaiset joukot pyrkivät järjestelmällisesti muuttamaan valloitetun Kyproksen demograafista ja kulttuurillista yhteiskuntarakennetta.”

 

Tämä on uusin suomenkielinen esite, jonka olen onnistunut saamaan käsiini neljän täällä vietetyn kuukauden aikana. On siis parasta lähteä itse katsomaan, miltä tuolla pohjoisessa näyttää. Eikö sinne muka päässyt vielä kymmenisen vuotta sitten? Ilmeisesti raja on avautunut kohta esitteen painamisen jälkeen. Mutta mitä tarkoittaa demograafinen? Keltanokalla on paljon kysymyksiä.

Kyrenian satamakaupunki (Girne) on sopiva yhden päivän matkailukohde. Matka Limassolista Girneen on linnuntietä alle sata kilometriä. Vuokra-autolla, kävellen ja taksilla kuljettu matka kestää noin kaksi ja puoli tuntia ja siinä ajassa ehtii myös juoda yhden cappuccinon. 

Päästäkseen pohjois-Kyprokselle on ensin mentävä Nicosian kaupunginmuurien sisäpuolelle. Venetsialaiset rakensivat tämän ympyränmallisen muurin 1500 -luvulla. Muuri on 4,5 kilometriä pitkä ja  kätkee sisäänsä rajanylityspaikan. Auton voi jättää parkkiin bussiterminaalin viereen, maksaa 4-6 euroa/päivä. Rajanylityksestä olen jo aiemmin kirjoitellutkin, parakalo. Mutta en kertonut, että vanhan kaupungin kävelykadulla hieman ennen rajaa on Mac Donalds, josta voi ostaa sen cappuccinon. –On nimittäin hyvää ja edullista. 

Rajalla näytetään passi ja täytetään lomake, johon kirjoitetaan oma nimi, passin numero sekä kansalaisuus. Moni ei ehkä haluaisi lomakkeen leimoja passiinsa.

Rajanylityksen jälkeen voi vaihtaa valuuttaa, eli euroja Turkin liiroiksi. Eurotkin käytännössä käyvät, mutta huomasin, että ainakin joissakin liikkeissä on ”eurolisä”, eli on edullisempaa maksaa liiroilla, jos aikoo jotain ostaa. Ostoksia voi maksaa monissa paikoissa myös pankkikorteilla. Hintataso on mielestäni lähes samaa luokkaa kuin eteläpuolella. 

Eksymisessä on se hyvä puoli, että reittiä etsiessään voi nähdä kaikenlaista hauskaa.

Utelias turisti työntää nokkansa (tai jalkansa) joka paikkaan. Ja jos joku huomaa, kysyt vain kohteliaasti neuvoa, että mihin suuntaan kannattaisi tästä kohta lähteä.

Kombos –taksille on noin 10 minuutin kävelymatka rajanylityspaikasta. Kartalla reitti näytti tosi selkeälle; isoa tietä pohjoiseen ja taksiparkki löytyy oikealta vähän ennen Kyrenian porttia. Mutta käytännössä tämä ei ollut niin helppoa. Mikään teistä ei näyttänyt erityisesti päätieltä ja risteyksiä oli aivan liikaa. Onneksi ihmiset olivat ystävällisiä ja opastivat. Näiden talojen lomitse olisi pitänyt mennä. Kuvat otin paluumatkalla selkäni takaa.

9 hengen taksiin mahtuu kuljettajan  lisäksi 10 matkustajaa. Auto lähtee liikkeelle vasta kun siinä on tarpeeksi kyytiläisiä. Matka kestää noin parikymmentä minuuttia ja maksaa vain 5 liiraa.

Taksin kyydissä.

Kombos-taksin päätepysäkki Girnessä on lähellä satama-aluetta. Jos lähdet kävelemään itäpuolitse, löydät matkan varrelta St Andrewin anglikaanisen kirkon. Kuvassa ristipistotyö kirkon alttarilta.

Satama-alueella on 1500 –luvulla rakennettu linna, jossa kannattaa käydä. Sieltä on kuulemma upeat näkymät alueelle. Me päätimme jättää tämän kokemuksen seuraavaan vierailuun.  Linna on rakennettu 1500 –luvulla kuten muurikin. 

Sataman omaperäinen tunnelma, sekä Kyproksen värikkäästä historiasta muistuttavat rakennelmat, tekevät kaupungista erityisen mielenkiintoisen ja jännittävän. Kaupunki vaikuttaa aika pieneltä, mutta siellä on elävä tunnelma. Katukuva on eurooppalaisen silmiin melko eksoottinen. 

Infopisteestä löysimme suomenkielisen Pohjois-Kyproksen opaslehtisen, ensimmäinen ”voimassa olevan” koko saarella oloaikanani! Törmäsimme myös muutamaan suomalaiseen turistiin pohjoispuolella, joten esitteelle lienee tarvettakin. 

Palatessa poikkesin Pohjois-Nicosiassa lankakauppaan. Kaupasta minulle kertoi eräs Agia Napassa asuva, neuletöitä tekevä mies, pari viikkoa sitten. Oi, ihanuus, miten paljon värejä! Suurin osa langoista oli akryyliä, mutta täältä löytyi myös tosi laadukkaita puuvillalankoja. 100 gramman kerä maksoi noin seitsemän liiraa. Eurohinnaksi oli merkattu 3,75.  

Jos menet Kyreniaan pohjoisesta päin, voit tehdä vastaavasti päivän, parin reissun Etelä-Kyprokselle, vaikkapa Limassoliin. Tervetuloa!