Hyvästi!

Päivä päivältä tuntuu enemmän siltä, ettemme olekaan olleet niin kauaa Suomesta pois. Samalla kun yritän päästä kiinni elämään täällä, tunnen lisääntyvää haikeutta, koska äänten, tuoksujen, makujen ja kaikkien kokemusten muisto ruumiissa ja mielessä samalla haalistuu. Siis kaikki se, josta on muodostunut hyvä ja turvallinen elämä. Siihen kuului myös ihmisiä, joita muistan ilolla ja lämmöllä. Osaa heistä en tule enää koskaan tapaamaan. Hekotan itsekseni, kun ajattelen vaikkapa aamuisia pelejä biitsillä. Ja koen olevani niiin kaukana kun muistelen vaikkapa kuutamouintia Välimeressä. Ja kun luen tätä päiväkirjaani, palaavat äänet ja tuoksut, palaavat muistot. Ja hymyilen vain.

Vaikka blogini on ollut minulle lähinnä päiväkirja ja kirjoittaminen hauskaa ajanvietettä, olen toki iloinnut vuorovaikutuksesta, jota on tämän kautta tullut. Kiitos teille, jotka olette käyneet lukemassa juttujani! Kiitos kommenteista ja kiitos tykkäyksistä, niistä on tullut tunne siitä, että on voinut nauraa kokemuksilleen yhdessä tuttujen tai tuntemattomien kanssa!

Jätän ainakin toistaiseksi blogini avoimeksi siltä varalta, että Kyprokselle matkaa tai muuttoa suunnitteleva eksyisi tänne ja saisi täältä jonkin tarpeellisen tiedonhippusen. Mutta lopetan tämän blogin kirjoittamisen tältä erää.

Hyvää matkaa, minne kuljetkin! Στο καλό!

Paluumuuttoa

Kotona. Tai niin pitäisi tuntua.

Kevät. Tai niin pitäisi kokea.

Loma. Tai niin pitäisi olla.

Joka tapauksessa hanasta tulee vettä joka kerta kun sen avaa.

Vessojen ovet aukeavat ulospäin.

Kotimme kauimmaisessa huoneessa on laite, jolle saa heittää vettä sen ollessa kuuma. Se sihahtaa kivasti ja lämmin höyry nostaa ihon kananlihalle. Huoneessa on lauteet, joilla voi vaikkapa maata, vähän niin kuin aurinkotuolissa. Mutta siellä ollaan alasti. 

Aurinko paistaa ja ulkona on silti kylmä. Ilmankos siellä ei ole ketään.  Mistään ei kuulu edes ääniä. Tämä tuntuu niin oudolle, että roskia viedessäni melkein pelkään, että joku tulee vastaan.  Jään ihmeissäni pihalle ja keksin, että voinhan työnnellä vaikka kottikärryjä, etten näyttäisi niin toimettomalta. Samassa naapurin rouva tulee laittamaan pyykkiä narulle. Säikähdin aika tavalla.

Meillä on miljoona pahvilaatikkoa. 500 000 on jo tyhjennetty, mutta toiset 500 000 ovat vielä täynnä tavaraa, jota emme todennäköisesti koskaan tarvitse. Olen kanniskellut niitä paikasta toiseen neuvottomana. Tytär tuli hätiin ja keitti nakkikeiton. Sain pidettyä tauon. 

Löysin eteisen kenkälaatikosta vuokralaiselta unohtuneita koirankakkapusseja. Niille voisi vaikka löytyä käyttöä jahka tästä rohkaistuu ihmisten ilmoille. Sen verran maha on sekaisin ruisleivästä ja salmiakista. 

Että näin. Vielä en tiedä, onko tämä jonkun loppua, vai uuden alkua.

Jotain tuolla harmaissa aivosoluissa ja hämmentyneessä mielessä orastaa. Ehkä se on iloa. Mutta on siinä muutakin.
En vain osaa itkeä.

Olenhan palannnut kotiin.

Tahdon muistaa

"Tahdon muistaa pitkäperjantain" -sanotaan eräässä laulussa. En tosiaan tahtoisi unohtaa tuota päivää. Haluan muistaa, mille murukahvi maistuu kun sen juo oliivipuun alla meren rannassa hyvässä seurassa. Haluan muistaa, mille tuntuu kuuma hiekka varpaiden välissä.

Haluan muistaa pitkäperjantai-illan ystävän puutarhassa sitruunapuun alla. Paikallisia herkkuja, keskustelua, yhdessäoloa tietäen, että toista tällaista tilannetta ei ehkä koskaan tule. Lähistön kirkon kellot kilkattivat kutsuvasti, siispä katsomaan.

Kirkko oli täynnä kuten Suomessa kiirastorstaina tai jouluyönä. Naiset näyttivät olevan erittäin hienosti puettuja. Lyhyet hameenhelmat vain viuhuivat ja korkkarit kopisivat kirkkotiellä. Pääsiäisen alla ihmiset kuulemma ostavat uudet vaatteet, jotka sitten puetaan päälle kun lähdetään kirkkoon. Alkavatkohan täällä siis alennusmyynnit tiistaina,? Vietimme joka tapauksessa melko ainutlaatuisen pitkäperjantaijumalanpalveluksen bysanttilaisen musiikin, tuohusten, erilaisten tuoksujen ja kauniiden ikonien ympäröiminä.

Tämä pitkäperjantai oli erityinen myös siksi, että mies palasi Suomesta tänne oltuaan muutaman viikon pois töiden takia. Vaikka montaa päivää Kyproksella ei enää ole jäljellä, on mukavampi lähteä täältä yhdessä perheellä pois. Lento oli Larnacassa vasta 00.40. Olimme puoleen yöhön asti Lasaruksen kirkon takana asuvien ystävien luona. Tässäkin kirkossa oli palvelus menossa.

Palasimme ystävien kotiin ja otimme vähän förskottia paaston päättymisjuhlan suhteen. 

 Siinä vaiheessa kun aloimme syödä ja kaivoimme uuno -kortit esiin en tuntenut enää lainkaan muukalaisuutta. 

Tahdon muistaa pitkäperjantain, mutta mikä on ollut hiljaisen viikon mieleenpainuvin hetki? Täällä superlatiivien maassa se oli pienellä joukolla vietetty, koruton kiirastorstain kotiehtoollinen. 

Hyvää pääsiäistä!

Piinaviikko

 Lasaruksen päivän kulkue Larnacassa.

 &

Ikimuistoinen vierailu Lefkosiaan, Pohjois-Kyprokselle.

 

 

 Seitsemän päivää jäljellä. Tämä saari ei näytä lainkaan tiedostavat, että muutamme viikon kuluttua pois. Se tarjoaa röyhkeästi huimia kokemuksia joka päivä. 

Samalla kun ihmettelen kaikkea näkemääni, tiedostan tuskallisesti; tämä oli viimeinen kerta.

Saattohoidon laatuun olisi nyt satsattava.

Ei itse loppu varsinaisesti pelota vaan se, että tulee kipuja.